Matkan aikana on pitänyt keksiä erilaisia apuvälineitä eri tilanteisiin. Tässäpä vähän koostetta niistä.

Ellassa ollessamme pyykkiä piti pestä, eikä altaassa ollut tulppaa, eikä kylppärissä ollut ämpäriä tai vatia. Etevä Emäntä hokasi, että tulpan koko muistutti hollantilaiskollegoiden antaman vesipullon korkin kokoa. Kun siihen vähän pyöritti roudarin teippiä, niin tulppa oli valmis ja pyykin pesu onnistui!

• 

• 

Thaimaassa ollessamme ostimme halvan blenderin tuoremehujen tekoon. Keksimme, että ostetaanpa kahvinpapuja, niin saadaan kunnon kahvia. Blenderi jaksoi hienontaa pavut, mutta seuraava ongelma oli suodatus. Asunnossa ei ollut minkäänlaista suodatinta, eikä edes teesiivilää. Käytimme sitten hengityssuojainta suodattamiseen. Myöhemmin löysimme eräästä isosta kaupasta jonkinlaisen suodattimen, jolla sitten valutimme päivittäiset aamukaffet. Ääh, ei ollut hyvää, mutta paremman puutteessa kelpasi. (PS. Yritimme myös pestä ikkunoita hengityssuojaimella – eivät puhdistuneet ; )

Niilo Nokkelalle muodostui intohimo ilmastointilaitteden puhdistamiseen. Kyllähän ne helposti alkavat haista, kun niihin kertyy pölyä ja myös rasvaa, jos tilassa on keittiö. Niinpä Niilo Nokkela imuroi ja pesi suodattimia innokkaasti Thaimaan asunnolla ja nyt täällä Sri Lankan nykyisessä hotellissa hän neuvoi pojalle, kuinka sihdit pestään ja kuivataan.

Mikäli meillä oli asunnossa keittiö, Niilo etsi ensimmäisenä kiven, johon saattoi terottaa veitset. Täällä päin on nimittäin selviö, että veitset ovat aina tylsiä.

Kävelylenkeillä Etevän Emännän hermoihin kävi Niilon kävelysauvojen kopse. Eipä aikaakaan, kun Niilo Nokkela käväisi sekatavarakaupassa ja osti putkenpalat sauvojen piikkeihin. Eipä enää kopse kiristänyt emännän hermoja! Keräsimme katseita jo ihan sauvojenkin takia, mutta nuo letkut täydensivät vaikutelman:D

Innokkaan kävelyharrastuksen seurauksena Etevän Emännän jalkapohjaa vaivasi ajoittain erittäin kipeä luupiikki (plantaari faskiitti). Emäntä etsiskeli neuvoja, mitä jalalle piti tehdä. Päivittäisten venytystuokioiden lisäksi netissä neuvottiin laittamaan veto yöksi. Tällainen sukka olisi pitänyt hommata, mutta mistäpä sellaisen Intiasta olisi saanut! Tuli ostettua vain ”sikatiukka” puristussukka, mistä ei sinällään ollut mitään apua tässä vaivassa. Onneksi hinta oli vain n. 2 euroa.

Eihän tämä huivista tehty venytysvempain ihan sama ole, mutta usko sen apuun oli kova. Tiukemmalle vaan, niin kipu häviää! Kyllähän se noin kuukauden jälkeen hävisi ja emäntä aloitteli taas pikkuhiljaa kävelylenkit. Onneksi välivaiheen aikana oli sentään pyörät, joilla pääsi liikkumaan.

Mitä seuraavaksi? Loppu lähellä…

Vietämme reissun viimeisiä päiviä mukavassa Bougain Villa -hotellissa Beruwala-nimisessä paikassa Sri Lankassa.

Torstai-iltana on edessä reilun tunnin ajomatka Colombon lentokentälle ja sen jälkeen noin vuorokauden verran matkustusta. Ensin lento Dohaan ja sieltä Krakowan kautta Helsinkiin ja sitten vielä junamatka päälle.

Lähipäivinä olisi vielä tarkoitus kirjoittaa jonkinlaista yhteenvetoa matkasta. Jäikö jotain puuttumaan, mikä oli huippua tai tylsää? Mikä ärsyttikö ja tuliko kulttuurishokkia? Ja, paljonko koko lysti maksoi? Siihen ei tarkkaa vastausta voi antaa, mutta ehkäpä vähän suuntaa antavia summia voi kuitenkin listata. Mitä tämän jälkeen arvostaa eniten Suomessa?

Jääkää siis kuulolle – vielä jotain lukemista on tulossa 😀

Olemme lähettäneet kaksi pakettia Sri Lankasta ja viettäneet niin ollen yhteensä kolme tuntia Sri Lankan kahdessa eri postitoimistossa.

Ensimmäinen tehtävä meille annettiin Intiassa. Goalla olevan asuntomme kiinteistömies, Churchill, pyysi meitä lähettämään sisarelleen Mysoreen aitoa Ceylonin kanelia. Kun noin arvovaltaisella nimellä varustettu mies jotain pyytää, niin onhan toive täytettävä! Isäntäperheemme Anuradhapurassa Sri Lankassa halusi ystävällisesti auttaa meitä. He lähtivät etsimään kanssamme hyvää kanelia torilta. Ostimme sitä noin 200 g. Meille oli uusi tieto, että Sri Lankan (Ceylonin) kaneli on parempaa ja terveellisempää kuin esim. Intiassa viljeltävä. Ceylonin kaneli sisältää murto-osan kumariinia ja on maultaan vähemmän pistävä.

Kun kaneli oli saatu hankittua, oli aika suunnistaa postiin. Siellä saimme kuulla, että A) kanelitangot on murskattava pieniin osiin ja B) ne on pakattava läpinäkyvään täysin umpinaiseen muovipussiin. Ensin suunnistimme rouvan kanssa kirjakauppaan etsimään tiiviitä pusseja. Sieltä ei löytynyt. Parhaita olisivat olleet meikäläiset Minigrip-pussit, mutta kun ei täällä kotitalouksissa harrasteta pakastamista, niin ei sellaisia pusseja ole. Seuraavana suuntasimme muovikauppaan ja sieltä lopulta löysimme sopivan, tiiviin muovirasian kaneleille. Kylläpä siinä vierähti tovi postissa, kun useampi ihminen hoiti asiaa. Yhteensä kanelin postitus vei meiltä neljältä henkilöltä ja postin henkilökunnalta tunnin. Koska Churchill oli ollut ihan innoissaan kanelista ja sen toimittamisesta siskolleen, tuntui kaikin tavoin tärkeältä saada tehtävä hoidettua. Pientä harmitusta aiheutti se, ettei vastaanottaja koskaan vastannut Whatsapp-viesteihimme – olisi ollut kiva kuulla, saiko hän lähetyksen. Mutta, minkä suomalainen lupaa, se tehdään:)

Kaksi lepakkotuolia ja Annen pallit

Meille oli jo edellisen reissun aikana marraskuussa jäänyt pyörimään mieleen nahkaiset ”lepakkotuolit”. Olimmme kuitenkin hylänneet ostoajatuksen, koska tuntui mahdottomalta saada niitä Suomeen. Tällä uudella reissulla ajatus ei kuitenkaan jättänyt rauhaan – ja niinpä ostimme kaksi lepakkotuolia. Annen toivomat nahkapallit menisivät samaan syssyyn. Sittemmin selvittelimme lähes viikon ajan, miten kamat saadaan Suomeen. Koska meillä on halpisliput, emme saaneet ostettua lisälaukkua koneeseen. Muutenkin pituusmitta olisi ylittänyt lentofirman hyväksymät rajat. Lisäksi meillä on kaksi vaihtoa Dubaissa ja Krakovassa.

Ei kun siis taas Sri Lankan postiin. Kävimme tiedustelukäynnillä siellä ja kyselimme alustavia tietoja. Olisimme halunneet lähettää paketit lentorahtina. Englantia huonosti taitava nuori mies selasi listojaan, eikä tuntunut löytävän maatamme. Hätäpäissään hän ehdotti Philippines? Entä France? No, täytyi luovuttaa, ei Suomea ollut listalla. Estoniakin löytyi, muttei Finlandia. Mutta merikonttilähetyksien listalla Finland oli. ”Paljonko maksaa”, kysyimme. No, reilut 40 e – pakkohan se on sitten niin tehdä. Saimme ohjeen tulla ajoissa keskiviikkona heti 9 aikoihin, kun posti aukeaa. Tänään menimme klo 9.15 postiin. Siitä alkoi kahden tunnin operaatio, jonka tuloksena meillä toivon mukaan on kaksi lepakkotuolia ja Annen toivomat nahkapallit joskus kuukauden päästä koto-Suomessa.

Miten se sitten menikään? Ensimmäisenä siellä pyöriteltiin päitä, kun he näkivät tavaroiden koon. Vaikka heille viimeksi oli kerrottu, että paketti on noin 80 cm x 45 cm x 40 cm, he eivät silloin kertoneet, etteivät he pysty niin isoa pakettia pakkaamaan. Tiedustelimme, mistä voimme ostaa niin ison laatikon – no, Food Citystä kuulemma. Tässä välissä Jaska kävi bongaamassa riksakuskin katsomaan tavaroitamme ja tilasi häneltä kyydin Food Cityyn ostamaan laatikkoa. Minna vietti hikoiluttavat puoli tuntia postissa. Olipa hauska seurata postin toimintoja – ihan kuin olisi 60-luvulle hypännyt. Eri tiskeillä hoidettiin eri asioita. Yksi tiski hoiti mm. maanviljelijöiden ja kalastajien eläkkeitä jne. Ihmiset joutuivat menemään usealle eri tiskille asioitaan hoitamaan. Oliko tämä Kaurismäen elokuvasta vai todellisuudesta? Vaikka joskus on tullut kiroiltua tätä digi-digi-huumaa ja itsepalvelua, niin tuntuihan se lopulta järkevämmältä. Ainakin jos tehokkuudella mitataan. Hiki valui, tuulettimet eivät toimineet, virkailijoilla oli vettä vanhoissa viinapulloissa… Mutta jokaisella oli jokin tehtävä, vaikkapa liiman laittaminen merkkiin. Tuntui oudolta, että joku oli tiskillä aina ikäänkuin odottamassa seuraavaa tehtävää. Aikanaan Jaska ja riksakuski tulivat – apua, laatikko näytti liian pieneltä. Minna jäi pohtimaan virkailijoiden kanssa, miten tuolit saadaan mahtumaan siihen. Pitääkö laatikko hajottaa vai mitä tehdään? Tällä välillä Jaska ja riksakuski lähtivät majapaikkaamme hakemaan roudarin teippiä. Ei nääs luotettu paikalliseen;);) Pakettia paketoitiin hartaasti ja huolella. Sitten alkoi ”luukutus”. Tähän maksetaan pakkausmaksu (2,5 euroa) ja sitten meidät ohjattiin tiskille 11. ”Pyytäkää merilähetyspapereita”. Okei, saimme ne ja täytimme. Sitten jonotimme uudelleen tiskille 11. Emme muistaneet, että reviirirajat ovat niin pienet täällä. Ei saa jättää liikaa rakoa, muuten joku tulee siihen. Onneksi yksi ystävällinen mies antoi mennä edelleen. Merilähetyspaperit takaisin. Minne sitten? No sitten takaisin paketointipaikkaan. Paljonko painaa? Tulos 14,6 kiloa. Meille sanottiin tässä vaiheessa, että jos haluamme säästää, voidaan paketti purkaa, että saadaan tuo 600 g pois. Apua, no thank you! Menee nyt ihan noin vaan! Okei, no sitten tiskille 3 tai 4 maksamaan lähetys. Ok, maksoimme ja sitten hakemaan paketti ja takaisin tiskille 11. Täti laittoi merkit ja kollaustarran pakettiin. Ei uskallettu luottaa, että ne pysyvät, ja vielä haimme niiden päälle läpinäkyvää teippiä suojaksi.

Nyt vain luotamme kaikkiin suojelijoihin, joita postin toimistossa näkyi. Jospa paketti löytää perille!!!

Jos haluat nähdä, millaiset tuolit ovat kyseessä. voit googlata butterfly chairs sri lanka.

Ai niin, onko unohdettu kertoa, että Sri Lanka on sosialistinen maa. Jokaisella näyttää olevan jokin tehtävä, koulutus ja terveydenhuolto on ilmaista ja monta muuta mukavaa asiaa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että olemme nähneet täällä enemmän Porscheja ja hybridi-autoja kuin Suomessa. Tasan ei siis pääoma jakaudu täälläkään. Myös uskonto (buddhalaisuus , hindulaisuus, islam tai kristinusko) on niin tärkeä ohjenuora elämässä, että tämä maa on erikoinen sekoitus kaikkea! Ei unelma missään nimessä, mutta herättää ajattelemaan, miten eri tavalla elämää voi kokea.

Tässä ääninäyte aamulta. Olemme majoittuneena koulun lähellä, joten kello 7.30 soi ensin buddhalaiset mantrat ja sitten todennäköisesti lauletaan kansallismielisiä lauluja.

APUA, kaiken tämän jälkeen huomasimme, että Annen pallit unohtuivat paketista!!! No, ei kun litteäksi vaan ja tungetaan reppuun! Ainakin ne saadaan perille.

Tässäpä lähes kuukauden takaisia muistoja! Olimme siis Sri Lankassa tuolloin. Nyt jo Intiassa (14.12.2019).

Vielä kurkkaus Kandyn kaupunkiin (Sri Lanka)

Viimeksi jäi muutama asia kertomatta Kandyn kaupungista. Vanha osa on siis keskittynyt järven ympärille ja se oli aika kaunis kaupunki niiltä osin.

Tosin liikenne oli harmi kyllä järven ympärilläkin todella vilkasta, aasialaiseen tapaan. Bussit ajoivat hullun kovaa ja tupruttelivat dieselhöyryjä, riksakuskit painoivat kuin pienet koppakuoriaiset – valmiina luikertelemaan isompien menopelien välistä. Oikeastaan meidän piti olla siellä vain muutama yö, mutta jumimme 7 päiväksi, koska emme saaneet junalippuja seuraavaan kohteeseen, eli Ellan vuoristokaupunkiin. Onneksi siellä oli rauhallisempiakin paikkoja ja nautimme todella paljon kävelystä Udawatta kelen luonnonsuojelumetsässä, kuten edellisessä jutussa kerroinkin.

Koska hotellimme oli tuon kyseisen suojelumetsän vieressä, saimme päivittäin todistaa apinalaumojen juoksua läheisillä katoilla ja sähkölangoilla. Parvekkeen ovia ei saanut jättää auki, etteivät apinat päässeet mellestämään sisälle ja alkupäivinä taisimme vähän säntäillä parvekkeelta niitä karkuun. Yhtenä iltana Minna näki kolme villisikaa parvekkeelta. Ensin ei meinattu uskoa, mutta tottahan se oli, sillä niitä eli viereisessä metsässä. Meitä pelotti mennä metsään, mutta ei siellä onneksi villisikoja tullut vastaan. Sen sijaan näimme yhden käärmeen, isoja apinalaumoja puiden oksilla hyppimässä ja yhden kauriin. Piikkisikoja emme onnistuneet näkemään, vaikka niitä kuulemma käy hotellin lähistölläkin. Ne ovat äkäisiä sähisijöitä, niin parempi olikin, ettei nähty. Yksi vaelluspolku oli nimetty Lovers’ pathiksi (rakastavaisten polku). Tripadvisorin keskusteluissa joku paikallinen kysyi, voiko sinne mennä lasten kanssa ja jotkut vastasivat, että ei missään tapauksessa. Me menimme siis vähän hassuin ajatuksin metsään, mitähän olisi odotettavissa? Sri Lanka on konservatiivinen maa, eikä varsinaista seurustelukulttuuria taida vielä olla. Tosin kyllä kouluikäisiäkin nuoria pareja näkyy yhdessä kaupungilla jonkin verran. No, mitä siellä polulla sitten oli? Tosi ujon oloisia nuoria pareja, jotka eivät meidät kohdatessaan kehdanneet edes kulkea käsikkäin. Kun tervehdimme heitä, he painoivat vähän noloina katseen alas. Että sellaisia paheita siellä harrastettiin 😀 😀

Höpöttäjiä ja rasittavia riksakuskeja

Koska vietimme kaupungissa viikon, aloimme jo tunnistaa pienellä keskusta-alueella vakiporukan. Tiedättehän ne oman kaupungin ukkelit, juopot ja muut kulkijat torin laidoilla. Kandyssa oli hassua, kun vanhemmat miehet tulivat höpöttämään korvan juureen jotain ohjeita. He mukamas tiesivät, minne olimme menossa tai mitä halusimme ostaa. Huvittavin oli pappa, joka hoki eri hedelmien nimiä Minnan korvan juuressa. Olimme vasta menossa hedelmäkojua kohti, kun alkoi kuulua mutinaa ”papaija, mango, pineapple…”. Usein nämä oppaat höpöttivät myös ravintoloiden tai kahviloiden nimiä ja lähtivät kulkemaan perässä. Ensimmäistä kertaa kohtasimme myös parturin sisäänheittäjäpapan, joka ohjasi Jaskan toisen kerroksen parturiin. Kaipa papparaiset saavat lantin silloin tällöin tästä epävirallisesta kaupunkioppaan työstä. Riksakuskit olivat jonkin verran hankalampia kuin muissa paikoissa, mutta eivät pahasti. Tinkiminen pitää täällä suorittaa naama naurussa. Usein he kysyvät tyyliin ”how much you want to pay” tai ”Are you happy” ja jos siihen vastasi kyllä, niin sitten he pyysivät lisää rahaa. Useimmilla riksakuskeilla lähti myös mahdoton kiihko päälle myydä lisämatkoja. He alkoivat luetella maanisesti ”Botanical garden, spice farm, temple…”. Yhdelle sanoin, että ”Calm down” ja hän totesi itsekseenkin calm down, mutta jatkoi taas hetken päästä loputonta myyntipuhettaan. Piti vain sanoa napakasti, että aja nyt vain sinne kohteeseen ja lopeta jauhaminen.

Junamatka Kandy-Ella – Ihan mahtava kokemus!

Tässä muistin virkistykseksi Sri Lankan reittikartta. Matkamme jatkui junamatkalla aamulla kello 7.30 ja olimme saaneet liput vain ykkösluokkaan. Niinpä matka meni vaivattomasti, koska junassa oli ilmastointi ja WC:t. Matka oli uskomaton – eipä ole ennen mennyt kuuden tunnin junamatka noin mukavasti. Kiitos maisemien! Kun aivan alusta oli päästy matkaan, alkoivat toinen toistaan kauniimmat maisemat. Jylhiä vuorenrinteitä, kaukana alhaalla olevia laaksoja, teeviljelmiä, pysäkeillä olevia ihmisiä, vieressä odottavia junia, vesiputouksia…

Vaunussa oli aika mukavasti tilaa ja saatoimme pomppia käytävän eri puolille. Vaunujen väliköiden ovet olivat auki, niin sielläkin saattoi seisoskella. Junahan kulkee välillä vain noin 15 km/tunnissa. Se mutkittelee ja kulkee monien tunnelien läpi ja välillä kohoaa ylöspäin.

• 

• 

• 

• 

• 

Huomaa allolevassa viimeisessä kuvassa lasten pipot, ollaan jo aika ylhäällä vuoristossa ja nenäkin vuotaa toisella pienellä:) Meillä oli hauskaa, kun kuvasimme toisiamme kännyköillä, minä junasta ja miehet laiturilta.

Ella – kaupunki kilometrin korkeudessa

Vietimme Ellassa viisi päivää. Kylä sinänsä on pieni ja pääkadulle on noussut erityisesti länsimaalaisille suunnattuja ravintoloita. Aika paljon erityisesti nuoria matkailijoita oli. Meille kohokohta oli kapuaminen Pikku-Aatamille (Little Adam’s Peak). Ei sitä varsinaisesti kiipeilyksi voi sanoa, koska alkumatka oli polkua ja osa rappuja ja taas polkua. Meille ihan sopiva vaikeusaste. Muille on tarjolla iso Ella-rock ja Iso Aatami. Maisemat mykistivät ja mikä mukavinta, ilma Ellassa oli viileämpää. Meille tuli vähän Suomen kesä mieleen. Illalla ja aamulla mietti, pitäisikö laittaa pitkähihainen päälle. Mopolla ajettaessa se oli tarpeen. Ensimmäisenä päivänä alkoi sataa kahdelta iltapäivällä ja tuuli kovaa ja maisema oli sumun peitossa. Onneksi muut päivät olivat juuri sopivat liikkumiseen. Alunperin meidän piti tehdä parin päivän visiitti Nuwara Eliyaan, jonka kautta junareitti kulki. Jätimme sen kuitenkin väliin, koska pelkäsimme vilustuvamme. Olimmehan olleet jo yli kaksi kuukautta tropiikissa ja äkkinäinen ilmatonvaihdos ei ehkä olisi tehnyt hyvää. Nuwara Eliyassa yölämpö voi painua lähelle 10:tä. Koska Ellan majapaikka oli aika ylhäällä, vuokrasimme mopon. Sillä oli mukava huristella eri kohteisiin. Kävimme kiipeilypaikan lisäksi teetehtaassa, korkean mäen päällä olevassa temppelissä, yhdeksän kaaren sillalla ja vesiputouksilla. Ellassa oli kovia nousuja, saimme huomata jopa aamulenkillä. Kummasti pistää raput huohottamaan:) Myös mopolla Minnan piti välillä hypätä pois kyydistä, että matka jatkui. Ei siis tämän elopainon vaan jyrkkien nousujen vuoksi – emme ole missään nähneet niin jyrkkiä tien pätkiä – valehtelematta 45 astetta.

Ennen mopon vuokrausta sattui hassu episodi. Olimme menossa kylille kävellen, kun riksa ohitti meidät. Huidomme sen pysähtymään, mutta huomasimme, että siellähän oli jo kyydissä joku mies. Sanoimme, että asia ok, menkää vaan, sehän on jo varattu. Mies huitoi kuitenkin meitä mukaan. Jotenkin vanhaa impulsiivisuutta on vielä jäljellä, eikä aikaakaan, kun Minna kiipesi ukkelin viereen. Se vaati vähän taiteilua, koska poikittain jalkatilassa oli nimittäin iso kaasupullo. Jaska varmisteli ennen kiipeämistään, että kai se on tyhjä pullo:) Vanhuus ja viisaus 🙂 Niinpä lähdimme matkaan ja huomasimme, että ukkohan oli vähän humalassakin. Pääsimme kylille ilmaiseksi ja arvelimme, ettei se edes ollut kyytiriksa, vaan isä ja poika nähtävästi olivat menossa ostamaan kaasua pulloon. Tämän vain esimerkkinä, että Sri Lankassa ihmiset ottivat kontaktia ja kaikki tuntui aina järjestyvän.

Majapaikkamme oli kotimajoitus ja kaksilapsinen perhe asui vierashuoneiden alapuolella. Saimme aitoa srilankalaista aamupalaa joka aamu hieman muunneltuna. Perheen äiti oli äidinkielen (singaleesin) ja tamilin opettaja. Perheen isä pyöritti majoitustoimintaa ja ajoi myös taksia.

Kuvia Ellan alueelta

• 

• 

Udawalawen luonnonpuisto

Oli aika siirtyä seuraavaan kohteeseen eli Udawalawen luonnonpuistoon. Laitoimme Tripadvisorin keskustelupalstalle kysymyksen, haluaako joku jakaa jeepin kanssamme. Olimme nimittäin lukeneet, että on hullua, että joskus jeepissä saattaa olla vain yksi kyydittävä. Niihin kuitenkin mahtuu 7-9 henkeä yleensä. Halusimme säästää sekä luontoa että rahaa samalla. Uusiseelantilainen Jess vastasi ja aloimme hänen kanssaan keskustella Whatsappin kautta. Jess ystävällisesti etsi meille majapaikan ja kyseli safareista. Menimme Udawaladeen edellisen majapaikan isännän kyydissä (hänellä oli siis taksi, tai siis paku:)). Julkisisilla (eli bussilla) matkanteko olisi ollut rasittavaa ja turvatonta. Majapaikkamme oli yhdellä sanalla sanoen erikoinen, ehkä vähän karmiva. Sijainti oli mukavan rauhallinen metsän keskellä ja matkaa luonnonpuistoon oli alle 10 km. Näimme muuten ensimmäiset norsut jo taksimatkalla tien varressa! Ai niin, miksi majapaikka oli karmiva? No siksi, että siellä tuntui aika pysähtyneen, vaikka siellä asuikin useampi sukupolvi ja pieni tyttökin. Vitriineissä oli esi-isien kuvia. Tässä alla kuva aulasta ja ruokasalista valokuvineen. Meidän huoneemme oli iso, mutta aika homeinen. Kylppärin katto oli myös ihan homeessa. Uni tuli onneksi äkkiä! Onneksi olimme päättäneet olla siellä vain yhden yön.

Aikanaan myös Jess saapui ja tutustuimme toisiimme ja kävimme katsomassa norsujen hoitokotia. Sinne tuodaan orvot ja vahingoittuneet norsut hoitoon. Illastimme yhdessä Jessin kanssa (olimme taas majapaikan ainoat asiakkaat). Suunnittelimme safaria ja menimme ajoissa nukkumaan. Meidät haettaisiin aikaisin aamulla.

Safarivalinta osui oikeaan, meillä oli erinomainen kuski/opas. Hän bongasi taitavasti eläimiä, jotka meiltä olisivat jääneet huomaamatta. Näimme paljon norsuja tosi läheltä, ihan auton vieressä. Lisäksi näimme lentäviä riikinkukkoja, tähtikilpikonnan, liskoja, shakaalin, jäniksen, mangustin, erilaisia lintuja ja pikkuisen vedenpinnan yläpuolella näkyvän krokotiilin kuonon. Tai ei se ole kuono – mikä se on? No, tiedätte kyllä, mitä tarkoitan 🙂 Puistossa elää myös noin 20 leopardia, mutta niitä vieraat onnistuvat näkemään vain harvoin. Yalan luonnonpuistossa leopardeja on enemmän, mutta sinne olisi ollut pidempi matka. Safarin alussa tuntui vähän hassulta, kun jeeppejä oli kasassa aika paljon. Onneksi ne hajaantuivat eri alueille. Oli hieno kokemus nähdä villieläimiä vapaana niin läheltä. Jo jeepillä ajo oli uusi kokemus sinänsä!

Taksilla kohti rannikkoa

Seuraavana oli vuorossa siis rannikko ja siellä Tangalle. Jälleen oli turvauduttava taksiin, koska kulkuyhteys olisi ollut hankala. Junareittiä ei ollut, emmekä halunneet ”tappajabussien” kyytiin. Tangalle oli ihan kiva paikka, mutta jostain syystä viihdyimme siellä vain pari päivää. Tutustuimme majapaikan rouvaan, joka oli naimisissa saksalaisen miehen kanssa. Saksassa elämistäkin hän oli kuulemma kokeillut, muttei viihtynyt. Samassa talossa asuivat ainakin kaksi äitiä (toinen biologinen ja toinen kasvattiäiti) ja välillä sisko. Sisko oli Colombossa opettajana ja kertoi meille arjen totuuksia. Kuinka opettajat saavat heti alkuvuodesta tietää, ketkä lapset ovat köyhistä kodeista, jotta heitä voidaan auttaa taloudellisesti. Jokainen lapsi saa yhden kankaan vuosittain koulupukuun, mutta sen lisäksi perheen on tietysti ompelutettava se ja ostettava itse kaikki opiskelumateriaalit. Julkiset koulut ovat ilmaisia yliopistoon saakka (=sosialistinen maa). Tämä sisko antoi palaa, kun hän kertoi arjestaan. Kuulemma palkka on huono ja luokkakoot isot. Välillä keppi viuhuu, kun hänen on saatava yli 40 teini-ikäistä poikaa tokenemaan. Perheen serkulla oli baari rannassa ja siellä omistajamies innostui selostamaan meille perinpohjaisesti politiikkaa. Satuimmehan juuri vaalipäivää edeltävänä päivänä Tangalleen. Meitä varoitettiin, että vaalipäivänä on tultava jo klo 16 kotiin. Emme ihan totelleet, vaan kävimme vielä illalla syömässä. Kaikkialla oli ihan rauhallista. Satunnaisia ilotulitusraketteja ammuttiin. Yle uutisoi vaalituloksesta näin: https://yle.fi/uutiset/3-11072993 . Näytimme edellä mainitulle miehelle tätä em. uutista. Hän ei ollut samaa mieltä, mutta emme me alkaneet asiasta kinata. Turha tulla tänne toiselle puolelle saarnaamaan, miten asiat pitää hoitaa. Tämä mies lienee ollut reilut nelikymppinen ja hän muisteli lapsuuttaa ja nuoruuttaan sisällisodan varjossa. Karmeita näkyjä tavalliset ihmiset, lapsetkin, joutuivat näkemään. Heille nyt valittu Rajapaksa näyttäytyy henkilönä, joka lopetti sisällissodan.

Ihastelimme pitkää tyhjää rantaa ja jotenkin päädyimme riksalla katsomaan taloa noin puolen tunnin ajomatkan päähän. Riksa ei oikein tiennyt, mihin me haluamme mennä. Jouduimme tarpomaan rannalla ja ihme polkuja pitkin, kunnes löysimme talon. Emme päässeet katsomaan sisältä, koska se oli tyhjänä. Mutta meistä tuntui, että viihtyisimme siellä. Talo ei ollut noin törön näköinen kuin kuvissa näyttää, vaikka korkea olikin. Palasimme Tangalleen ja varasimme Booking comin kautta kyseisen talon. Meillä oli tiedossa, että rannassa ei voinut uida vaarallisten aaltojen takia. Lisäksi talo sijaitsi kaukana palveluista. Rantabaarin omistajan kautta saimme riksakuskin, jonka kanssa sovittiin seuraavalle päivälle treffit. Hän ahtoi ensin meidän reppumme riksan takaosaan ja sitten suunnistimme yhdessä ruokaostoksille. Eihän siinä kauan nokka tuhissut, kun olimme ostaneet viikon ruuat. Alkoi vain riksassa olla aika täyttä:) Vielä pysähdyimme tien varteen ostamaan hedelmiä ja vihanneksia.

Talo oli kivempi kuin osasi odottakaan. Siinä oli kaksi kerrosta ja täydellinen rauha ja puhdas meri-ilma. Nukuimme yläkerrassa ikkunat ja joskus ovikin auki, koska ne oli varustettu itikkaverkoilla. Päivät olivat kuumia ja aurinko porotti vaarallisen kuumasti. Otimme tavaksi lähteä joka aamu jo klo 6.30 kävely- tai pyörälenkille. Olipa mukavaa ja viileää. Luontoelämyksiä oli yllin kyllin.Näimme mangustineja, hanuman-apinoita, riikinkukkoja jne.

Asunnon ainoa negatiivinen asia oli ihmeelliset ”kakat” siellä täällä. Ensin luulimme, että siivous oli tehty huonosti, mutta niitä ilmestyi etenkin yläkerran makkarin lattialle lisää, vaikka lakaisimme ne pois. Sanoimme talonmiehelle niistä ja kuulimme, että ne ovat gekon kakkaa. No, eipä niille mahtanut mitään, eikä ne suuremmin haitanneet. Gekot ovat siis pieniä sisiliskon tapaisia liskoja, jotka viilettävät seinillä ja sisäkatossa. Hyvä puoli niissä on, että ne syövät itikoita ym. Eikä yhtään niistä ole tippunut naamalle nukkuessa:) Sitä Minna aikoinaan pelkäsi. Ai joo, mukava plussa oli, että meillä oli oma kiinteistönhoitaja ja kokki. Kiinteistönhoitaja oli päiväsaikaan töissä ja kokki yöpyi piharakennuksessa, eli hän oli koko ajan saatavilla. Aamuisin hän tuli meidän keittiöömme tekemään aamiaisen, joka kuului hintaan, Oli ihan outoa, kun oli omat ”palvelijat” saatavilla. Koko viikon he kutsuivat meitä Madam ja Sir, vaikka ihan rennoissa väleissä muuten olimmekin. Koska meillä oli niin paljon omaa ruokaa, niin pääosin kokkasimme itse. Kerran pyysimme kiinteistömiestä tuomaan kalaa ja kokki valmisti sen. He olivat todella ystävällisiä ja avuliaita, vaikka englannin kielen taito oli puutteellinen.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Siirtyminen Galleen

Viikon viihdyimme tuossa Rekawan rauhan tyyssijassa. Oli aika lähteä eteenpäin ja sama riksakuski saapui noutamaan meitä. Olimme valmistautuneet 1,5 tunnin riksamatkaan Mataran kaupunkiin, jossa siirtyisimme junaan kohti Gallen kaupunkia. Riksakuski kuitenkin muutti suunnitelmaa ja sanoi, että kokeillaan toista asemaa. Sieltä voisimme ostaa lipun paikallisjunaan ja vaihtaa aikanaan pikajunaan. Olipa yllätys, että juna-asema oli uusi ja hieno. Juna ei sitten ollutkaan, mutta hyvin mahduimme kyytiin.

Matarassa löysimme Galleen vievän junan ja sillä köröttelimme neljän tunnin ajan. Onneksi saimme paikat ja II-luokan vaunu oli ihan hyvä. Matkaamme viihdyttivät erilaiset myyjät hassuine huutoineen. He hyppäsivät asemilta junaan ja möivät syömistä ja juomista. Tämä ananaksien myyjä taisi huomata, että Jaska kuvaa häntä. Ammattitaito tuokin, että pysyy keikkuvassa kyydissä ylipäätään pystyssä ilman tukea ja vielä tuollainen astia pään päällä. Ratojen huonosta kunnosta johtuen junat hytkyvät, heiluvat ja huojuvat. Ne pitävät myös junan ääntä, tuktuktuk, koska nehän ovat vanhoja diesel-junia. Katkukin on aikamoinen, kun väliovet ovat yleensä auki ja, kuten sanottua suurimman osan ajasta vauhti on hidas johtuen monista asemista ja risteyksistä sekä radan kunnosta.

Galle Fort

Galle on noin 100 000 asukkaan kaupunki reilut sata kilometriä pääkaupunki Colombosta etelään päin. Me majoituimme ja vietimme aikaa Gallen vanhassa kaupungissa (Galle Fort), joka oli kuin pieni pala Eurooppaan Aasian keskellä. Kadut olivat kapeita ja niiden varrella oli kauniisti restauroituja hollantilaisajan taloja sekä mukavia liikkeitä ja hipsteriravintoloita. Kävimme ”Aasian” puoleisessa Gallessakin ja sehän oli meluisa ja vilkas, joten nopeat vierailut siellä riittivät. Vietimme pari päivää Gallessa, mutta siellä olisi viihtynyt pidempäänkin.

• 

• 

• 

• 

Koska Galle on ollut satamakaupunki, sitä kautta kulkivat jo muinoin arabialaiset, persialaiset, kreikkalaiset, intialaiset, malaijit ja kiinalaiset. Portugalilaiset valloittivat sen 1400-luvulla. Koska aikaa on vierähtänyt, tuolta ajalta ei ollut enää merkkejä havaittavissa. Sen sijaan hollantilaisajan vaikutteita näkyi paljon. Hollantilaiset saapuivat 1640-luvulla ja pitivät valtaa englantilaisten saapumiseen saakka (v. 1796).

Nimensä mukaisesti Galle Fortia kiertää vallitus (linnoitus), jota pitkin pääsee kävelemään. Kaupungilla voi ihastella pittoreskeja katuja ja seurata monikulttuurista elämää. Erilaiset kellot kutsuvat kirkkoihin, rummutus temppeleihin ja Allah akbar -huudot moskeijoihin. Arabialainen college näytti olevan 1800-luvulta.

Colombon seikkailu ja lento kohtia Intiaa

Tämä pätkä nyt lyhennettynä, koska kaikki mitä aamulla kirjoitin on hävinnyt. Majapaikassa ei ollutkaan verkkoyhteys toiminassa ja kaikki hävisi!!!! AAArrrrggghhh.

Lyhyesti: Meidän piti mennä Gallen asemalle jo hyvissä ajoin, koska toisen ja kolmannen luokan vaunuihin lippuja myydään vain tuntia ennen junan lähtöä. Minna olikin ensimmäisenä lippujonossa ja Jaska vahti reppuja. Junalippujen hinnat eivät päätä huimaa – monen tunnin matkan saa noin eurolla. Sri Lankassa on kaksoishintajärjestelmä eli turisteille on usein moninkertaiset hinnat esim. suosittuihin nähtävyyksiin. Meitä tämä ei haitannut, sillä paikallisiin palkkoihin verrattuna meillä oli hyvin varaa maksaa vähän enemmän. Junaliput sen sijaan ovat kaikille samanhintaiset.

Juna-asemalla odottelimme iltapäivän kuumuudessa monta tuntia. Onneksi juttuseuraa löytyi mukavasti, kun useat halusivat tulla kyselemään, mistä olemme ja mitä pidämme Sri Lankasta. Olipa helppo vastata, että pidämme!

Parin tunnin matka meni hyvin ja saimme istumapaikat. Loppumatkasta alkoi jännittää, miten selviämme seuraavasta osuudesta. Kuinka mennä asemalta hotellille, joka on noin 30 km päässä lähellä lentokenttää. Kyseessä oli sama hotelli, josta aloimme Sri Lankan kiertueen. Olimme whatsappilla sopineet johtajan kanssa, että tulemme taas. Tarkoitus oli jatkaa matkaa paikallisjunalla, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Lähijunat olivat niin täynnä, ettei sinne isojen reppujen kanssa ollut mitään asiaa! Ravasimme asemalla sisälle ja ulos ja vähän alkoi hermostuttaa, miten tästä edetään. Oli jo alkuilta ja pimeää. Liikenne aseman edustalla oli ihan tukossa. Saimme kuulla, että jonkin matkan päästä menisi linja-autoja Negomboon. Ensin ajattelimme kävellä, mutta lähdepä siinä pimeässä kävelemään suuntaan X. Riksa- ja taksikuskit härkkäsivät niskassa. Lopulta otimme riksan, ja tarkoitus oli mennä linja-autolle. Mies kuitenkin heitti tarjouksen, jolla pääsisimme perille riksan kyydissä Negomboon. Lopulta se tuntui ihan hyvältä vaihtoehdolta – tai paremman puutteessa hyvältä. Mies alkoi soitella jollekin ja epäilyt heräsivät, tivasimme, miksi ja kenelle soitat. Paikalle tuli toinen mies, joka lähtisi viemään meitä. Piti varmistaa, ettei kyseessä ollut mikään ryöstö tai muu vastaava suunnitteilla. Tivasimme aika tiukkaan, mistä on kyse. Lopulta ei auttanut kuin luottaa. Paikalle saapunut mies kertoi olevansa menossa samaan suuntaan kohti kotiaan, joka on 5 tunnin ajomatkan päässä. Meidän matkamme kestäisi 1,5 tuntia.

Ensin olimme ydinkaupungin ruuhkissa rätit naamalla.

Matkalla näimme mm. painokoneen, joka kuulemma painoi seuraavan päivän valtakunnallista lehteä. Mahtaa olla maa täynnä painokoneita, että lehdet saadaan miljoonille lukijoille. Tässä video: https://youtu.be/E1eyTdshNWg.

Päästyämme keskikaupungin ruuhkista kuski sanoi, että nyt hän oikaisee, että tulee noin 8 km pommpuista tietä. No, sitä riitti kyllä pidempäänkin 🙂 Matkaa on vaikea kuvata, oli himmeitä katuvaloja siellä täällä, asuntoja, pikkuliikkeitä, kapea, mutkikas ja monttuinen tie. Välillä meinasi pokka mennä, tätä siis puolitoista tuntia edessä. Jossain vaiheessa, kun oli vähän suorempi pätkä, kuski pisteli aikamoisella vauhdilla. Tuntui ihan kuin olisi ollut jossain tietokonepelissä 🙂

Niin vain pääsimme perille hotelliin ja siellä oli jälleen ystävällinen vastaanotto. Olimme taas ainoat asiakkaat. Meille tehtiin illallinen ja saimme saman ison huoneen kuin edellisellä kerralla. Jostain syystä ensin tarjottiin pienempää huonetta ja siellä Jaska tappoi heti parit torakat ja sanoi, ettei vaimo tykkää tästä. Minna ei edes ehtinyt katsastamaan tätä huonetta.

Aamulla lähdimme lentokentälle. Mieli oli hyvä ja olimme tyytyväisiä, että olimme tulleet Sri Lankaan, vaikkei se ollut alkuperäisissä suunnitelmissamme.

Sri Lanka on erittäin suositeltava kohde. Miksi? Historiaa, luontoa, kulttuuria, buddhalaisuutta, ystävällisiä ihmisiä ja maantieteellisesti vaihteleva maisema. Koska maa ei ole kooltaan suurensuuri, voi samaan matkaan yhdistää tropiikkia ja vuoriston havumetsäisiä maisemia. Aasialaisittain Sri Lanka on meistä puhdas. Erityisesti pikkukaupungeissa ja kylissä on roskatonta. Eikä siellä Intian tapaan polteta roskia, joten jollakin tavalla jätteenkeräys on hoidettu.

Majapaikat olivat siistejä (hintaluokassa 15-20 euroa yö) sisältäen hyvän sängyn, puhtaat lakanat ja pyyhkeet sekä tuulettimen (ja ilmastoinnin). Suomalaiselle e-viisumi on ilmainen ja helppo hakea netistä.

Miltä Intia tuntuisi tämän kaiken jälkeen? Tarkoitus on vähäksi aikaa pysähtyä paikoilleen. Paitsi että Minna lennähtää Suomeen joulun ajaksi. Onhan tässä ollut jo yli kolme kuukautta repun purkamista ja pakkaamista, majapaikkojen arviointia, kulkuneuvojen etsimistä, rahan vaihtoa ja kaikenlaista säätämistä.

Seuraavassa jutussa olemme siis Intian Goalla ja luvassa on vähän tilinpäätöstä syys-joulukuun ajalta. Tähän mennessä olemme pakanneet repun 20 kertaa ja yöpyneet siis 20 paikassa.

Olimme innoissamme, että pääsemme vihdoin pois Thaimaasta. Jo lentokoneessa välillä Phuket-Kuala Lumpur tutustuimme srilankalaiseen äitiin ja tyttöön, jotka tosin asuivat Phuketissa. Oli mukava saada heti kontaktia ja esimakua uudesta maasta. Notkuimme Kuala Lumpurin kentällä noin viisi tuntia ja onneksemme se ei ollutkaan kallis kenttä. Meillä oli asiasta väärä mielikuva. Iltalento lähti 21 maissa. Kone oli täynnä srilankalaisia ja me olimme ainoat länsimaalaiset. Vieressämme istui nelikymppinen mies, jonka englannin kielen taito ei ollut huippu, mutta jotain saimme juteltua. Hän oli töissä Kuala Lumpurissa Malesiassa mutta nyt menossa käymään kotonaan Jafnassa Sri Lankan pohjoisosassa. Halpalentoomme ei kuulunut aterioita. Pikkuisen oli nälkä, muttei alettu ostamaan mitään syömistä. Mies alkoi huolehtia, emmekö me syö. Loppujen lopuksi edessämme oli Nasi Lemakit ja kokikset – hän tarjoaa! Eipä ole ennen moista sattunut!!! Sri Lanka teki heti vaikutuksen. Onneksi ei ole ruokarajoitteita, koska niistä ei olisi ilennyt mainita (ruuassa oli sekä munaa, kalaa että kanaa).

Matkareitti

• Olimme tehneet reittisuunnitelman, jossa huomioimme sadekauden ja sen, että kohteet vaihtelevat luontokokemuksista kulttuuriin, historiaan ja rannalla makoiluun. Jossain luki, että sadekausi on tällä hetkellä loppumassa etelä-länsiosista ja tulossa itään ja pohjoiseen. Päätimme siis rajata reitin etelään, keskiosaan ja länteen. Tosin kaikki sanovat, että ilmastonmuutos on vaikuttanut sateisiin paljon, eivätkä ne ole niin ennustettavissa enää. Reittisuunnitelma menee näin:

• Colombo (hotelli lentokentän lähellä) –
• Sigiriya – kuuluisa Sigiriya -kallio (Unescon perintökohde)
• Kandy – kaupunki järven rannalla, kulttuuria, pyhä Hampaan Temppeli, Temple of Tooth
• Ella – vuoristokylä – luontoa ja vaellusta – teeviljelmiä ja viileämpää ilmaa
• Udawalen luonnonpuisto – safari
• Tangalle beach – rantailua
• Galle – vanha portugalilaisten ajan siirtomaakaupunki
• ja lopuksi Colombon lentokentän läheinen hotelli.
• Tässä kohteet kartalla, eli teemme rengasmatkan!

Yritän laittaa blogiin laittaa eri kuvia kuin faceen ja instaan. Koska aika moni kaveri ei ole somessa, niin osittain tulee myös samoja kuvia uudelleen. Vaikeinta on rajata kuvien määrää! Haluaisin laittaa kaikki – on niin mahdottoman hienoja kokemuksia.

Mikä ihmeen Sri Lanka?

Tässä pieni tietopaketti taustaksi: Sri Lankan kirjoitettu historia ulottuu 2000 vuoden taakse, mutta asutusta alueella on ollut jo 75 000-125 000 vuotta sitten. Maan väkiluku on tällä hetkellä reilut 20 miljoonaa. Erilaisten vaiheiden ja hajanaisten kuningaskuntien jälkeen alkoi kolonialistinen aikakausi, kun ensin saapuivat portugalilaiset valloittajat ja myöhemmin hollantilaiset ja britit. Tällä hetkellä olemme Kandyn kaupungissa, joka oli kandylaisen kuningaskunnan pääkaupunki. Se taisteli vihollisia vastaan kuin pieni gallialaiskylä Asterixissa ja joutui vasta viimeisenä kaikista alueista brittien vallan alle vuonna1815. Sisällissota runteli maata 1980-luvulta vuoteen 2009. Kehitys sodan jälkeen on ollut nopeaa. Ikävä ja surullinen takapakki tuli tämän vuoden huhtikuussa, kun jokin muslimiryhmittymä hyökkäsi kirkkoihin. Matkailuluvut romahtivat. Mekin mietimme, onko maa turvallinen. Päätimme kuitenkin lähteä, sillä yleensä ihmiset elävät normaalia elämäänsä ja vain hullut poikkeusyksilöt tekevät tuollaista. Paikan päällä ollessa voi sanoa, ettei pelota. Normaalissa arjessa eri kansanryhmittymien välillä ei näytä olevan skismaa. Pääosa on buddhalaisia singaleeseja (äidinkieli sinhali), lisäksi on tamileja (kieli tamili), jotka ovat hinduja sekä katolisia kristittyjä. Tällä hetkellä Sri Lanka on valtiomuodoltaan demokraattinen sosialistinen tasavalta. Nimi oli vanhastaan Sri Lanka (Loistava saari). Nimen Ceylon antoivat brittivalloittajat ja vuonna 1972 Sri Lanka -nimi otettiin takaisin käyttöön. Itsenäisyys Britanniasta oli saavutettu jo vuonna 1948. Nyt tulossa ovat pian Presidentin vaalit 16.11. ja silloin meidän pitää olla varmuuden vuoksi jossain ”pöpelikössä”, eikä isossa paikassa, joissa levottomuuksia voi syntyä.
Lisätietoa Sri Lankasta helpoimmillaan wikipediasta: ://fi.wikipedia.org/wiki/Sri_Lanka ja https://fi.wikipedia.org/wiki/Sri_Lankan_historia.

Matkailijoille ollaan erittäin ystävällisiä ja kun katselee, kuinka ihmiset puhuvat toisilleen, vaikuttaa, että tavat ovat täällä kunniassa. Hymy on myös herkässä ja ihmisillä on halu keskustella.

Matkan alkutunnelmia

Colombon kentällä väsyksissä oli vähän sähläystä taksin kanssa. Olimme saaneet neuvoksi ladata Pick Me sovelluksen, jolla voi ottaa edullisia kyytejä. Emme kuitenkaan saaneet sitä toimimaan. Sorruimme ylihintaiseen taksiin ja lähdimme matkaan. Ensivaikutelma oli vähän pelottava, kaupunki oli huonosti valaistu. Saavuimme pian vartiointitolpalle, jossa mies avasi puomin. Jaska oli katsonut hotellin sijainnin väärin ja alkoi tivata, minne olemnme menossa. Tuntuikin, että meitä viedään jonnekin leirille! Saavuimme hotellin eteen ja pelkäsimme pahinta. Loppujen lopuksi paikalta paljastui todella kiva, vanhaa henkivä hotelli ja iso huone ja kylppäri poreammeineen. Olimme hotellin ainoat asiakkaat, joten huomio ja palvelu oli taattu. Kaupunginosa, Lion City, sijaitsi siis aitojen sisällä. Se ei kuitenkaan ollut mitään ökyrikkaiden aluetta, vaan siellä oli ihan tavallisia asuintaloja. Aamulla hotellin poika tilasi Pick Me:n kautta meille kyydin.

Valitsimme vahingossa vähän pikkuisen auton. Olihan edessämme neljä tuntia matkaa pitkin ruuhkaista tietä. Reput mahtuivat juuri ja juuri mukaan ja me ahtauduimme takapenkille. Yksi todella pelottava läheltä piti -tilanne sattui, kun bussi meinasi ajaa päälle. Erityisesti bussit ajavat täällä törkeästi, eivätkä väistä yhtään. Muuten liikenne soljuu suhteellisen mutkattomasti. Totesimme, että parempi katsoa maisemia kuin tuulilasista eteenpäin näyttäytyviä kohtaamistilanteita vastaantulevan liikenteen kanssa. Kuski oli mukava ja pysähdyimme ottamaan ensimmäiset Sri Lankan rupiat automaatilta. Taas uusi laskukaava käyttöön. 200 rupiaa on 1 euro, eli kahdella jaetaan ja vähän nollia pois. Helppoa.

Sigiriya – kylä ja siellä olevan kalliopalatsin jäänteet

Saavuimme Sigiriyaan ja homestay -paikka oli vähän hakusessa. Tie muuttui aina vain muhkuraisemmaksi ja pienemmäksi. Lopulta oikea paikka löytyi. Olimme kolme yötä Wish Prabha Lake view -kotimajoituksessa. Se osoittautui sopivaksi ajaksi ja oikeaksi valinnaksi. Oli kiva heti päästä tutustumaan paikallisiin ihmisiin heidän omassa elinpiirissään. Huone oli tilava perhehuone ja maja oli valmistunut vajaa vuosi sitten. Mutta olihan se aika basic – esim. lattia oli jätetty ihan sementille. Eniten harmittivat kärpäsparvet, joiden vuoksi ovea ei voinut pitää auki. Koska tuuletusrakoja ei ollut, oli vähän tunkkaista ja kosteaa. Onneksi huoneessa oli kuitenkin ilmastointilaite, vaikka sehän vain pyörittää samaa ilmaa. Tosin hintakin oli erittäin edullinen, taisi olla alle 10€ /yö/aamupalan kanssa.

Perheessä oli kaksi lasta ja saimme seurata perheen normaalieloa. Keittiön ja olohuoneen virkaa heillä toimitti talon edessä oleva veranta. Siellä pauhasi seinällä telkkkari ja äiti teki ruuat sivutasoilla. Illalliset söimme tuossa heidän katoksessaan. Aamupala tarjoiltiin meidän huoneemme edessä olevalle patiolle. Ruoka oli maittavaa ja oman puutarhan antimia. Nuori isäntä, Kumara, oli yhtä valloittava kuin hymynsä:)

Ensimmäisenä päivänä satoi ja tiet menivät kellertävän väriseksi mutavelliksi. Mutta olipa ihana kävellä maaseudulla, katsella kaunista lootusjärveä ja nauttia puhtaasta ilmasta. Ei tietoakaan Thaimaan paheista! Kukaan ei maukunut ” masaaaaaz, masaaaaaz”.

• 

• 

• 

Sigiriya-kallio – maailman 8. ihme

Toisena päivänä suuntasimme pääkohteelle eli Sigiriyan kalliolle. Kävelimme sinne noin puoli tuntia, emmekä vielä tienneet, mitä oli edessä. Kaikki näytti siistiltä ja organisoituneelta. Aasialaiseen mittakaavaan suhteutettuna siis, ja paikoitellen myös europpalaittainkin katsottuna. Riksakuksit yrittivät myydä kyytejä meille, mutta eivät mitenkään aggressiivisesti.

Sigiriya-kalliota on luonnehdittu maailman kahdeksanneksi ihmeeksi ja se on Unescon kulttuuriperintökohde. Kohteessa näkyy eri aikojen kerrostumat ja alue on valtavan laaja ja monissa eri tasoissa. Sigiriyan alue kuului tuossa aiemmin mainitsemaani Kandyn kuningaskuntaan. Ensin alemmalla tasolla toii buddhalaisluostari n. 200 e.a.a. Jostain kumman syystä eräs kuninkaista halusi rakennuttaa palatsin Sigiriya-kallion päälle n. 500 e.a.a. Hän ei pysynyt vallassa kuin vajaat 20 vuotta, kun veli syöksi hänet vallasta. Yhdellä seinämällä jyrkässä kohdassa oli kauniita vanhoja maalauksia. Naisten arvellaan olevan tanssijattaria tai toisen tulkinnan mukaan ne liittyvät uskonnollisiin menoihin. Kauniita joka tapauksessa ; ) En ihan tarkkaan löytänyt tietoa, kuinka kauan palatsi oli käytössä ylhäällä. Joka tapauksessa se muuttui taas buddhalaisluostariksi 1100-1200 -luvuilla. Sittemmin se hautautui moneksi sadaksi vuodeksi viidakkoon. 1880-luvulla brittiläinen Mr Bell alkoi tutkia paikkaa. Kuten kuvasta näette, perhekin uhrattiin tieteelle ja kaikki keikkuvat kalliolla aika huterasti:):)

• 

• 

Aika hyvä video Youtubessa koko alueesta.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Dambullan temppeli

Kuvat kertovat parhaiten tästä 200 ennen ajanlaskun alkua perustetusta luostarista. Paikassa oli mystinen tunnelma. Nykyään se ei ole toiminnassa enää. Uskomattomaan paikkaan oli tämäkin tehty kallion kielekkeen alle. Tuonnekin oli ihan kiva nousu iltapäivän kuumuudessa. Kumara vei meidät sinne riksallaan. Vauhdikas kyyti:) Ostimme lapsille pikkulelut lähikaupungista.

• 

• 

• 

• 

• 

Matka jatkui Kandyn kaupunkiin

Sigiriyasta matka jatkui Kumaran järjestämällä autokyydillä Kandyn kaupunkiin. Matka meni mukavasti, olihan se alle 100 km ja tällä kertaa autokin oli hyvä. Kandyyn useimmat turistit suuntaavat Hampaan temppeliä katsomaan. Hampaan temppelissä säilytetään tiukasti vartioidusti ja piilossa yhtä hammasta, jonka uskotaan kuuluneen Buddhalle. Mekin osallistuimme iltarukouksiin auringonlaskun aikaan. Temppelissä oli mystinen tunnelma. Mekin veimme pöydälle lootusasetelman ja katselimme, kun väkeä tuli sisälle. Norsukuvassa hammasta kuljetaan.

Kun H-hetki tuli, alkoi kovaääninen rummutus ja trumpetin soitto. Mekin menimme jonoon, jonka edetessä saattoi kurkistaa alttarin etuosassa olevasta oviaukosta huoneen perällä olevaan rasiaan, jossa hammas on. Samassa luukussa, josta kurkistimme, oli munkki keräämässä ihmisten almuja. Yleensä munkeille annetaan pakkaus. En tiedä tarkkaan, mitä siinä on, mutta olen nähnyt niitä Thaimaassakin. Varmaan ne sisältävät kuivaruokaa ja jotain arkitarvikkeita. Munkit elävät vain almujen varassa ja päivittäin heitä näkyy myös ravintoloissa hakemassa ruokaa. Ensimmäistä kertaa näimme myös naismunkkeja (vai sanotaankohan heitä nunniksi, mutta heillä on kuitenkin samanlainen oranssi asu kuin miehillä ja tukka leikattu.

Kuvia kaupungilta ja Udawatta kelen luonnosuojelumetsästä

Kandyn majoitus

Kandyn hotelli oli täysi nappivalinta. Netissä varatessa on aina hankalaa tietää, millainen paikka lopulta on. Nyt oli ihana! Se on korkealla rinteessä puhtaassa ilmassa luonnosuojelualueen vieressä. Raikkaat ja siistit huoneet. Kiva parveke ja oleskelualueet. Iltaisin pystyy istuskelemaan ulkona, koska lämpötila laskee noin 23 asteeseen. Kandy on noin 500 m meren pinnan yläpuolella. Ensimmäisenä iltana oli buddhalaisten pyhäpäivä (kolmas lauantai täydestä kuusta tai jotain vastaavaa). Oli kiva kuunnella temppelistä kuuluvaa laulua. (Tänään on muuten sama juttu – kivan kuuloista laulua kuuluu lähitemppelistä). Aamulla emme olleet uskoa silmiämme, kun hieno usva peitti rinteet ja pikkuhiljaa kaukaisuudessa alkoi erottua mäen päällä oleva iso Buddhan patsas.

• 

• 

• 

• 

Myös henkilökunta on oikein mukava ja huonepojat avuliaita ja rehellisiä. Aika yksikseen olemme saaneet tässäkin hotellissa olla.

Kulttuuria ja uskontoa

Jo ensimmäisenä Kandy-iltana pääsimme nauttimaan kulttuuriesityksestä. Aivan hotellin vieressä on Kandy Lake Show, jossa esitetään perinteisiä tansseja akrobatialla ja tulitempuilla höystettyinä. Olipa hieno esitys! Ja millä riemulla erityisesti muutama nuori mies soitti rumpuja. Sittemmin olemme saaneet kuulla esityksen joka ilta, koska kyseessä on avoin tila ja musiikki kuuluu meille. Onneksi esitys on jo puoli kuudelta. Tässä yksi esityksistä. Se on jonkun muun kuvaama, mutta aivan samanlainen sisältyi meidänkin esitykseemme. Valokuvia ei saanut otettua, kun vauhti oli niin hurja.

Aasiasta ei voi olla puhumatta uskonnoista, sillä ne liittyvät edelleen niin tiukasti kulttuuriin. Senpä vuoksi olemme nähneet lukemattomia temppeleitä, luostareita, Buddhan patsaita ja pyytäneet ihmisiä kertomaan uskonnostaan. Täällä pääosa ihmisistä on siis buddhalaisia ja lisäksi on hinduja ja muslimeita. Eilen kävimme syömässä jo toiseen kertaan Jainalaisten hindujen ruokapaikassa. Jainalaisia on Intiassa ”vain” noin 4,5 miljoonaa. Sri Lankassa heitä ei varmasti paljoakaan ole ja tuokin ravintola oli intialaisen perustama. Jainalaisuus perustuu täydelliseen väkivallattomuuteen. Mitään elollista ei saa vahingoittaa. Edes juureksia ja sipuleita ei syödä, koska silloin koko kasvi kuolee. He saattavat myös pitää suunsa edessä maskia, etteivät vahingossa niele pikkuhyönteisiä. Ruokalista näytti tältä

– oli muuten hyvää. Me olemme syöneet täällä vain kasvisruokaa. (Ai niin, sori – yhden kerran Pizza Hutin salamipizza puoliksi : )) Jossain vaiheessa kirjoittelen lisää buddhalaisuudesta. Loppujen lopuksi aika samoja oppeja elämän ja toisten kunnioittamisesta kaikissa uskonnoissa on.

Sigiriyassa kävimme myös majapaikkamme vieressä olevassa pienessä maalaistemppelissä viereisellä mäellä.

• 

• 

Munkki alkoi jutella meille ja pyysi sisälle temppeliin. Buddhalaisoppineet ovat hieman eri mielisiä, onko kyseessä uskonto vai filosofia. Buddha ei nimittäin ollut jumala, eikä ole mitään käskyjä, oppia tai auktoriteettia. Kaikki perustuu keskittymiseen ja kaiken turhan jättämiseen ja hyvään pyrkimiseen. Kun Jaska mainitsi munkille jotain buddhalaisuskonnosta, tämä korjasi heti, että kyseessä on filosofia. Loppujen lopuksi hän halusi meidät FB-kavereiksi ja sovimme, että menemme aamulla mäelle katsomaan auringonnousua. Nukuimme vähän pommiin ja menimme aamulla vaille seitsemältä, MUTTA – mitä ihmettä! – munkille oli tullut täydellinen muistikatkos. Hän ei tuntunut muistavan mitään edellisen illan keskusteluista, eikä hänen FB-tiliäänkään löytynyt. Hän oli nuorehko mies. Jäi kyllä vähän omituinen olo – oliko munkki nauttinut jotain muutakin kuin meditaatiota?

Matka jatkuu

Huomenna on aikainen herätys, kun pitää selviytyä rautatieasemalle puoli kahdeksaksi. Matka jatkuu pitkin legendaarista junareittiä kohti Ellan vuoristokaupunkia (noin 1000 metrin korkeudessa, eli ilma viilenee vielä tästä). Odotamme mukavia patikointeja – tosin moni sanoo, että reitit on huonosti merkittyjä. Kiva käydä myös ensimmäistä kertaa teeviljelmillä. Jätimme yhden paikan välistä pois, sillä siellä yölämpö painuu jopa kymmeneen asteeseen. Kuulumisiin siis! Toivotamme teille kuulaita ja kauniita marraspäiviä. Kohta mennään jo valoa kohti.

• 

Katsausta taaksepäin taas. Nyt on (kai!) 13.9. ja olemme olleet täällä pari yötä. Mitähän tästä sanoisi…meri on ihana. Näemme päivittäin merikilpikonnia ja olemme kokeilleet jo snorklausta ja nähneet eläviä koralleja ja erilaisia kaloja. Meidän majapaikkamme kohdalla pitää uida suhteellisen pitkä matka koralliriutalle. Hyvää liikuntaa, mutta ensimmäisellä kerralla meinasi iskeä paluumatkalla väsymys ja pientä suonen vetoa jalassa. Lähdimme aika huolettomasti uiskentelemaan, mutta tajusimme toisella kerralla jo huolehtia toisistamme! Eli Jacques Cousteaun tyyppisillä sormimerkeillä, pintaan tai tuonne päin tai muuta. Aika professionaaleja 😉

Tänne tulo oli aika rasittava, tai helppo, miten sen nyt ottaa. Lähtö ihanasta villastamme Amedista (Villa Taman Padi) oli klo 9.00. Sitä ennen oli pieniä kierroksia, kun Jaska hävitti passinsa. Sehän löytyi lopulta ison repun pohjalta. Voi tietty kysyä, miksi se oli sinne laitettu, mutta jokainen tyylillään. No, edellisenä päivänä olimme ostaneet liput toimistosta, joka ei herättänyt kauheasti luottamusta. Teinipoika heräsi patjalta huoneen nurkasta, kun menimme sisälle. Kaljapulloja oli ympärillä ja tupakka oli kärynnyt. Hän sanoi vain, että ”Just a moment”. Ymmärsimme, että hän lähti hakemaa jotakin henkilökunnan jäsentä paikalle. Aikaa kului ja odottelimme toimistossa. Ovelle tuli nuori mies mopolla ja luulimme hänen olevan henkilökuntaa. Hän sanoi, ettei ole, mutta alkoi soitella jonnekin. Lopputuloksena oli, että saimme häneltä ostettua liput tänne Gili Menolle. Laivamatka oli aika rasittava, koska jalkatilaa oli vähemmän kuin Finnairin koneissa;) ja meno aika hyppiväistä. Instassa ja Facessa on video. En tiedä, saanko tänne ladattua. Ensin jouduimme poistumaan ekalla saarella (Gili Terawanggan). Miten sen nyt sanoisi, sitä saarta voi suositella parikymppisille, elämänsä kevättä viettäville. Aika kova sähläys oli satamassa, kun jobbarit myivät venekyytejä Gili Menolle ja Gili Airille. Tarjolla oli siis yksityisiä Speed Boateja tai julkinen lautta.

Onneksi emme ottaneet lippuja ensimmäiseltä helppoheikiltä. Rahaa säästyi 50 %. Speed Boateissa ei paikallisia näy. He kulkevat halvemmilla, hitaammilla ja turvattomammilla lautoilla. Speed Boatilla matka kesti tunnin ja lautalla olisi kestänyt kai 5 tuntia. Vinkiksi tänne tuleville, että Gili Tarawangin sataman toimistosta saa sekä julkisiin että yksityisiin lauttoihin lippuja (=85 000 ind rupiaa), kun satamassa helppoheikit kaupittelivat niitä 150 000 rupian hintaan).

Täytyy ihmetellä, mutta Minna on ottanut Indonesian rupian haltuun. Kuuden kertotaulu on käytössaä. 10 000 rupiaa on 60 senttiä ja 100 000 on 6 euroa ja niinpä 1 000 000 on 60 euroa. Ihan halpa kohde ei Bali, eikä myöskään Gili saaret ole. Toki noin puolet Suomen hintatasosta.

Majapaikkamme on ok, mutta ei mitenkään huippu. Plussana on, että ranta on 50m metrin päässä ja myös aamupala on rantabaarissa. Tämä saari on kolmesta saaresta hiljaisin. Tietty – joensuulaisen on pakko valita aina se hiljaisin paikka, ja sekin on meluisa meidän mielestämme. Ensimmäisenä yönä valvotti aamuyöstä jostain baarista kuuluva musiikki, joka herätti kukotkin kiekumaan väärään aikaan. Kuuden maissa oli vuorossa moskejasta kuuluva aamurukous. Toinen yö meni rauhallisemmissa merkeissä. Koska ei ole paljonkaan yöelämää, emmekä me, varttuneet reppureissaajat jaksa hillua, kävimme esimerkiksi eilen jo klo 21.13 nukkumaan ja heräsimme klo 7. Jostain syystä unet muuttuvat reissussa ollessa monimuotoisemmiksi ja ne muistaa aamulla.

Saarilla on aina omanlaisensa meininki. Jotain samaa täällä on kuin Andamaaneilla. Aika on entistä venyvämpi käsite. Eilen näimme, kun marketin pääkassa (=ainoa myyjä) nukkuin sikeästi työpisteessään. Pitää vaan relata ja relata. Netti ei toimi, tarjoilu on hidasta jne. Mutta lopulta kaiken ratkaisee vain aika ja hymy. Sinällään näkee, että indonesialaiset ovat köyhiä. Kodit ovat melkein Intian malliin. Talon rappaukseen ei ole riittänyt rahaa, ruoka tehdään ulkona, kotieläimiä on vähän ja ne näyttävät nälkiintyneiltä. Tällä saarella joudut ja saat nähdä myös köyhyyden, kuten myös Balilla. Kaikki ei ole mainoskuvista tuttua glamouria. Myös likaa ja roskia joutuu näkemään ja joutuu myös pohtimaan omaa osaansa tässä turismitehtaassa…Toisaalta tuomme rahaa ja toisaalta tuomme tuhoa….Lohduttavaa on sentään, että meri on ainakin täällä kunnossa.

Saarella ei ole moottoriajoneuvoja ollenkaan. Kulkupelinä ovat omat jalat, pyörä, hevoskyyti tai joillakin paikallisilla sähkömopot.

Olemme saarella 20.9. saakka ja sitten Balilla pari päivää, luultavimmin Ubudissa. Se on jostain Julie Robertsin elokuvasta kuulemma kuuluisia. Syö, juo jotain, ei muisteta. (okei Eat, Pray, Love näköjään). Ehdimme toivottavasti tutustua vähän syvemmin balilaiseen kulttuuriin. Balihan on hindujen kansoittama ja Gili-saaret ovat muslimien. Jännä ajatella, miten nämä jaot ovat aikanaan muodostuneet. Joka tapauksessa hindut ovat Indonesiassa vähemmistönä, sillä islam on pääuskonto. Ainakaan täällä saarella se ei näy mitenkään rajoittavasti. Näyttää, että Malesian aikamme jää aika lyhyeksi tämän Bali/Gili-saarten hypyn vuoksi. Nyt pitää alkaa suunnitella, miten selviämme Kuala Lumpurista Penangiin ja Langkawiin, josta lento Phuketiin 30.9. Sieltä toivon mukaan löytäisimme pitkäaikaisen majoituksen esimerkiksi kuukaudeksi. Siirtymiset vievät aina voimia ja rahaa. Kuitenkin nyt alkaa tuntua, että oikea ”muudi” alkaa löytyä. Ihan budjettimatkailua tämä ei ole ollut tähän asti, mutta meillähän olikin tarkoitus löytää keskitie. Nauroimme, kun jollain reissulla (tosin Intiassa) meillä oli vakavan keskustelun paikka, kun päiväbudjetti oli 8 euroa.

Aah, vielä kun saisi vaikkapa huomenna ladattua sen lukulaitteen ja lainattua kirjoja ladattua. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin tai siis kuvia toivottavasti pian, johto jäi nyt kotiin ja pilvessä ei ole tilaa. Tai kattokaa Facesta ja Instasta:) Facebook: Jaska Ja Minna Matkalla. Insta: minna.jaska. En osaa nyt linkittää 🙂

Ja uskokaa, kaikessa on puolensa, niin kuin tiedättekin! Ai niin, luonnonsuojelu ottaa täällä ensimmäisiä askeleitaan. Muovipillejä ei ole ja eilen huomasimme, että voimme ostaa ihan omatkin bambu-pillit. Nyt viemme ne aamupalalle aina mukanamme, luonto säästyy ja tiedämme, että se on omaa sylkeä siellä pillissä;) Kiva myös, että joissakin paikoissa saa juomapullon täytettyä filteroidulla vedellä. Näin ei tule turhaa muovijätettä.