Katsausta taaksepäin taas. Nyt on (kai!) 13.9. ja olemme olleet täällä pari yötä. Mitähän tästä sanoisi…meri on ihana. Näemme päivittäin merikilpikonnia ja olemme kokeilleet jo snorklausta ja nähneet eläviä koralleja ja erilaisia kaloja. Meidän majapaikkamme kohdalla pitää uida suhteellisen pitkä matka koralliriutalle. Hyvää liikuntaa, mutta ensimmäisellä kerralla meinasi iskeä paluumatkalla väsymys ja pientä suonen vetoa jalassa. Lähdimme aika huolettomasti uiskentelemaan, mutta tajusimme toisella kerralla jo huolehtia toisistamme! Eli Jacques Cousteaun tyyppisillä sormimerkeillä, pintaan tai tuonne päin tai muuta. Aika professionaaleja 😉
Tänne tulo oli aika rasittava, tai helppo, miten sen nyt ottaa. Lähtö ihanasta villastamme Amedista (Villa Taman Padi) oli klo 9.00. Sitä ennen oli pieniä kierroksia, kun Jaska hävitti passinsa. Sehän löytyi lopulta ison repun pohjalta. Voi tietty kysyä, miksi se oli sinne laitettu, mutta jokainen tyylillään. No, edellisenä päivänä olimme ostaneet liput toimistosta, joka ei herättänyt kauheasti luottamusta. Teinipoika heräsi patjalta huoneen nurkasta, kun menimme sisälle. Kaljapulloja oli ympärillä ja tupakka oli kärynnyt. Hän sanoi vain, että ”Just a moment”. Ymmärsimme, että hän lähti hakemaa jotakin henkilökunnan jäsentä paikalle. Aikaa kului ja odottelimme toimistossa. Ovelle tuli nuori mies mopolla ja luulimme hänen olevan henkilökuntaa. Hän sanoi, ettei ole, mutta alkoi soitella jonnekin. Lopputuloksena oli, että saimme häneltä ostettua liput tänne Gili Menolle. Laivamatka oli aika rasittava, koska jalkatilaa oli vähemmän kuin Finnairin koneissa;) ja meno aika hyppiväistä. Instassa ja Facessa on video. En tiedä, saanko tänne ladattua. Ensin jouduimme poistumaan ekalla saarella (Gili Terawanggan). Miten sen nyt sanoisi, sitä saarta voi suositella parikymppisille, elämänsä kevättä viettäville. Aika kova sähläys oli satamassa, kun jobbarit myivät venekyytejä Gili Menolle ja Gili Airille. Tarjolla oli siis yksityisiä Speed Boateja tai julkinen lautta.
Onneksi emme ottaneet lippuja ensimmäiseltä helppoheikiltä. Rahaa säästyi 50 %. Speed Boateissa ei paikallisia näy. He kulkevat halvemmilla, hitaammilla ja turvattomammilla lautoilla. Speed Boatilla matka kesti tunnin ja lautalla olisi kestänyt kai 5 tuntia. Vinkiksi tänne tuleville, että Gili Tarawangin sataman toimistosta saa sekä julkisiin että yksityisiin lauttoihin lippuja (=85 000 ind rupiaa), kun satamassa helppoheikit kaupittelivat niitä 150 000 rupian hintaan).
Täytyy ihmetellä, mutta Minna on ottanut Indonesian rupian haltuun. Kuuden kertotaulu on käytössaä. 10 000 rupiaa on 60 senttiä ja 100 000 on 6 euroa ja niinpä 1 000 000 on 60 euroa. Ihan halpa kohde ei Bali, eikä myöskään Gili saaret ole. Toki noin puolet Suomen hintatasosta.
Majapaikkamme on ok, mutta ei mitenkään huippu. Plussana on, että ranta on 50m metrin päässä ja myös aamupala on rantabaarissa. Tämä saari on kolmesta saaresta hiljaisin. Tietty – joensuulaisen on pakko valita aina se hiljaisin paikka, ja sekin on meluisa meidän mielestämme. Ensimmäisenä yönä valvotti aamuyöstä jostain baarista kuuluva musiikki, joka herätti kukotkin kiekumaan väärään aikaan. Kuuden maissa oli vuorossa moskejasta kuuluva aamurukous. Toinen yö meni rauhallisemmissa merkeissä. Koska ei ole paljonkaan yöelämää, emmekä me, varttuneet reppureissaajat jaksa hillua, kävimme esimerkiksi eilen jo klo 21.13 nukkumaan ja heräsimme klo 7. Jostain syystä unet muuttuvat reissussa ollessa monimuotoisemmiksi ja ne muistaa aamulla.
Saarilla on aina omanlaisensa meininki. Jotain samaa täällä on kuin Andamaaneilla. Aika on entistä venyvämpi käsite. Eilen näimme, kun marketin pääkassa (=ainoa myyjä) nukkuin sikeästi työpisteessään. Pitää vaan relata ja relata. Netti ei toimi, tarjoilu on hidasta jne. Mutta lopulta kaiken ratkaisee vain aika ja hymy. Sinällään näkee, että indonesialaiset ovat köyhiä. Kodit ovat melkein Intian malliin. Talon rappaukseen ei ole riittänyt rahaa, ruoka tehdään ulkona, kotieläimiä on vähän ja ne näyttävät nälkiintyneiltä. Tällä saarella joudut ja saat nähdä myös köyhyyden, kuten myös Balilla. Kaikki ei ole mainoskuvista tuttua glamouria. Myös likaa ja roskia joutuu näkemään ja joutuu myös pohtimaan omaa osaansa tässä turismitehtaassa…Toisaalta tuomme rahaa ja toisaalta tuomme tuhoa….Lohduttavaa on sentään, että meri on ainakin täällä kunnossa.
Saarella ei ole moottoriajoneuvoja ollenkaan. Kulkupelinä ovat omat jalat, pyörä, hevoskyyti tai joillakin paikallisilla sähkömopot.
Olemme saarella 20.9. saakka ja sitten Balilla pari päivää, luultavimmin Ubudissa. Se on jostain Julie Robertsin elokuvasta kuulemma kuuluisia. Syö, juo jotain, ei muisteta. (okei Eat, Pray, Love näköjään). Ehdimme toivottavasti tutustua vähän syvemmin balilaiseen kulttuuriin. Balihan on hindujen kansoittama ja Gili-saaret ovat muslimien. Jännä ajatella, miten nämä jaot ovat aikanaan muodostuneet. Joka tapauksessa hindut ovat Indonesiassa vähemmistönä, sillä islam on pääuskonto. Ainakaan täällä saarella se ei näy mitenkään rajoittavasti. Näyttää, että Malesian aikamme jää aika lyhyeksi tämän Bali/Gili-saarten hypyn vuoksi. Nyt pitää alkaa suunnitella, miten selviämme Kuala Lumpurista Penangiin ja Langkawiin, josta lento Phuketiin 30.9. Sieltä toivon mukaan löytäisimme pitkäaikaisen majoituksen esimerkiksi kuukaudeksi. Siirtymiset vievät aina voimia ja rahaa. Kuitenkin nyt alkaa tuntua, että oikea ”muudi” alkaa löytyä. Ihan budjettimatkailua tämä ei ole ollut tähän asti, mutta meillähän olikin tarkoitus löytää keskitie. Nauroimme, kun jollain reissulla (tosin Intiassa) meillä oli vakavan keskustelun paikka, kun päiväbudjetti oli 8 euroa.
Aah, vielä kun saisi vaikkapa huomenna ladattua sen lukulaitteen ja lainattua kirjoja ladattua. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin tai siis kuvia toivottavasti pian, johto jäi nyt kotiin ja pilvessä ei ole tilaa. Tai kattokaa Facesta ja Instasta:) Facebook: Jaska Ja Minna Matkalla. Insta: minna.jaska. En osaa nyt linkittää 🙂
Ja uskokaa, kaikessa on puolensa, niin kuin tiedättekin! Ai niin, luonnonsuojelu ottaa täällä ensimmäisiä askeleitaan. Muovipillejä ei ole ja eilen huomasimme, että voimme ostaa ihan omatkin bambu-pillit. Nyt viemme ne aamupalalle aina mukanamme, luonto säästyy ja tiedämme, että se on omaa sylkeä siellä pillissä;) Kiva myös, että joissakin paikoissa saa juomapullon täytettyä filteroidulla vedellä. Näin ei tule turhaa muovijätettä.
Puoli vuotta Aasiassa 