Mitä 8.11.2019 jälkeen on tapahtunut?

Tässäpä lähes kuukauden takaisia muistoja! Olimme siis Sri Lankassa tuolloin. Nyt jo Intiassa (14.12.2019).

Vielä kurkkaus Kandyn kaupunkiin (Sri Lanka)

Viimeksi jäi muutama asia kertomatta Kandyn kaupungista. Vanha osa on siis keskittynyt järven ympärille ja se oli aika kaunis kaupunki niiltä osin.

Tosin liikenne oli harmi kyllä järven ympärilläkin todella vilkasta, aasialaiseen tapaan. Bussit ajoivat hullun kovaa ja tupruttelivat dieselhöyryjä, riksakuskit painoivat kuin pienet koppakuoriaiset – valmiina luikertelemaan isompien menopelien välistä. Oikeastaan meidän piti olla siellä vain muutama yö, mutta jumimme 7 päiväksi, koska emme saaneet junalippuja seuraavaan kohteeseen, eli Ellan vuoristokaupunkiin. Onneksi siellä oli rauhallisempiakin paikkoja ja nautimme todella paljon kävelystä Udawatta kelen luonnonsuojelumetsässä, kuten edellisessä jutussa kerroinkin.

Koska hotellimme oli tuon kyseisen suojelumetsän vieressä, saimme päivittäin todistaa apinalaumojen juoksua läheisillä katoilla ja sähkölangoilla. Parvekkeen ovia ei saanut jättää auki, etteivät apinat päässeet mellestämään sisälle ja alkupäivinä taisimme vähän säntäillä parvekkeelta niitä karkuun. Yhtenä iltana Minna näki kolme villisikaa parvekkeelta. Ensin ei meinattu uskoa, mutta tottahan se oli, sillä niitä eli viereisessä metsässä. Meitä pelotti mennä metsään, mutta ei siellä onneksi villisikoja tullut vastaan. Sen sijaan näimme yhden käärmeen, isoja apinalaumoja puiden oksilla hyppimässä ja yhden kauriin. Piikkisikoja emme onnistuneet näkemään, vaikka niitä kuulemma käy hotellin lähistölläkin. Ne ovat äkäisiä sähisijöitä, niin parempi olikin, ettei nähty. Yksi vaelluspolku oli nimetty Lovers’ pathiksi (rakastavaisten polku). Tripadvisorin keskusteluissa joku paikallinen kysyi, voiko sinne mennä lasten kanssa ja jotkut vastasivat, että ei missään tapauksessa. Me menimme siis vähän hassuin ajatuksin metsään, mitähän olisi odotettavissa? Sri Lanka on konservatiivinen maa, eikä varsinaista seurustelukulttuuria taida vielä olla. Tosin kyllä kouluikäisiäkin nuoria pareja näkyy yhdessä kaupungilla jonkin verran. No, mitä siellä polulla sitten oli? Tosi ujon oloisia nuoria pareja, jotka eivät meidät kohdatessaan kehdanneet edes kulkea käsikkäin. Kun tervehdimme heitä, he painoivat vähän noloina katseen alas. Että sellaisia paheita siellä harrastettiin 😀 😀

Höpöttäjiä ja rasittavia riksakuskeja

Koska vietimme kaupungissa viikon, aloimme jo tunnistaa pienellä keskusta-alueella vakiporukan. Tiedättehän ne oman kaupungin ukkelit, juopot ja muut kulkijat torin laidoilla. Kandyssa oli hassua, kun vanhemmat miehet tulivat höpöttämään korvan juureen jotain ohjeita. He mukamas tiesivät, minne olimme menossa tai mitä halusimme ostaa. Huvittavin oli pappa, joka hoki eri hedelmien nimiä Minnan korvan juuressa. Olimme vasta menossa hedelmäkojua kohti, kun alkoi kuulua mutinaa ”papaija, mango, pineapple…”. Usein nämä oppaat höpöttivät myös ravintoloiden tai kahviloiden nimiä ja lähtivät kulkemaan perässä. Ensimmäistä kertaa kohtasimme myös parturin sisäänheittäjäpapan, joka ohjasi Jaskan toisen kerroksen parturiin. Kaipa papparaiset saavat lantin silloin tällöin tästä epävirallisesta kaupunkioppaan työstä. Riksakuskit olivat jonkin verran hankalampia kuin muissa paikoissa, mutta eivät pahasti. Tinkiminen pitää täällä suorittaa naama naurussa. Usein he kysyvät tyyliin ”how much you want to pay” tai ”Are you happy” ja jos siihen vastasi kyllä, niin sitten he pyysivät lisää rahaa. Useimmilla riksakuskeilla lähti myös mahdoton kiihko päälle myydä lisämatkoja. He alkoivat luetella maanisesti ”Botanical garden, spice farm, temple…”. Yhdelle sanoin, että ”Calm down” ja hän totesi itsekseenkin calm down, mutta jatkoi taas hetken päästä loputonta myyntipuhettaan. Piti vain sanoa napakasti, että aja nyt vain sinne kohteeseen ja lopeta jauhaminen.

Junamatka Kandy-Ella – Ihan mahtava kokemus!

Tässä muistin virkistykseksi Sri Lankan reittikartta. Matkamme jatkui junamatkalla aamulla kello 7.30 ja olimme saaneet liput vain ykkösluokkaan. Niinpä matka meni vaivattomasti, koska junassa oli ilmastointi ja WC:t. Matka oli uskomaton – eipä ole ennen mennyt kuuden tunnin junamatka noin mukavasti. Kiitos maisemien! Kun aivan alusta oli päästy matkaan, alkoivat toinen toistaan kauniimmat maisemat. Jylhiä vuorenrinteitä, kaukana alhaalla olevia laaksoja, teeviljelmiä, pysäkeillä olevia ihmisiä, vieressä odottavia junia, vesiputouksia…

Vaunussa oli aika mukavasti tilaa ja saatoimme pomppia käytävän eri puolille. Vaunujen väliköiden ovet olivat auki, niin sielläkin saattoi seisoskella. Junahan kulkee välillä vain noin 15 km/tunnissa. Se mutkittelee ja kulkee monien tunnelien läpi ja välillä kohoaa ylöspäin.

• 

• 

• 

• 

• 

Huomaa allolevassa viimeisessä kuvassa lasten pipot, ollaan jo aika ylhäällä vuoristossa ja nenäkin vuotaa toisella pienellä:) Meillä oli hauskaa, kun kuvasimme toisiamme kännyköillä, minä junasta ja miehet laiturilta.

Ella – kaupunki kilometrin korkeudessa

Vietimme Ellassa viisi päivää. Kylä sinänsä on pieni ja pääkadulle on noussut erityisesti länsimaalaisille suunnattuja ravintoloita. Aika paljon erityisesti nuoria matkailijoita oli. Meille kohokohta oli kapuaminen Pikku-Aatamille (Little Adam’s Peak). Ei sitä varsinaisesti kiipeilyksi voi sanoa, koska alkumatka oli polkua ja osa rappuja ja taas polkua. Meille ihan sopiva vaikeusaste. Muille on tarjolla iso Ella-rock ja Iso Aatami. Maisemat mykistivät ja mikä mukavinta, ilma Ellassa oli viileämpää. Meille tuli vähän Suomen kesä mieleen. Illalla ja aamulla mietti, pitäisikö laittaa pitkähihainen päälle. Mopolla ajettaessa se oli tarpeen. Ensimmäisenä päivänä alkoi sataa kahdelta iltapäivällä ja tuuli kovaa ja maisema oli sumun peitossa. Onneksi muut päivät olivat juuri sopivat liikkumiseen. Alunperin meidän piti tehdä parin päivän visiitti Nuwara Eliyaan, jonka kautta junareitti kulki. Jätimme sen kuitenkin väliin, koska pelkäsimme vilustuvamme. Olimmehan olleet jo yli kaksi kuukautta tropiikissa ja äkkinäinen ilmatonvaihdos ei ehkä olisi tehnyt hyvää. Nuwara Eliyassa yölämpö voi painua lähelle 10:tä. Koska Ellan majapaikka oli aika ylhäällä, vuokrasimme mopon. Sillä oli mukava huristella eri kohteisiin. Kävimme kiipeilypaikan lisäksi teetehtaassa, korkean mäen päällä olevassa temppelissä, yhdeksän kaaren sillalla ja vesiputouksilla. Ellassa oli kovia nousuja, saimme huomata jopa aamulenkillä. Kummasti pistää raput huohottamaan:) Myös mopolla Minnan piti välillä hypätä pois kyydistä, että matka jatkui. Ei siis tämän elopainon vaan jyrkkien nousujen vuoksi – emme ole missään nähneet niin jyrkkiä tien pätkiä – valehtelematta 45 astetta.

Ennen mopon vuokrausta sattui hassu episodi. Olimme menossa kylille kävellen, kun riksa ohitti meidät. Huidomme sen pysähtymään, mutta huomasimme, että siellähän oli jo kyydissä joku mies. Sanoimme, että asia ok, menkää vaan, sehän on jo varattu. Mies huitoi kuitenkin meitä mukaan. Jotenkin vanhaa impulsiivisuutta on vielä jäljellä, eikä aikaakaan, kun Minna kiipesi ukkelin viereen. Se vaati vähän taiteilua, koska poikittain jalkatilassa oli nimittäin iso kaasupullo. Jaska varmisteli ennen kiipeämistään, että kai se on tyhjä pullo:) Vanhuus ja viisaus 🙂 Niinpä lähdimme matkaan ja huomasimme, että ukkohan oli vähän humalassakin. Pääsimme kylille ilmaiseksi ja arvelimme, ettei se edes ollut kyytiriksa, vaan isä ja poika nähtävästi olivat menossa ostamaan kaasua pulloon. Tämän vain esimerkkinä, että Sri Lankassa ihmiset ottivat kontaktia ja kaikki tuntui aina järjestyvän.

Majapaikkamme oli kotimajoitus ja kaksilapsinen perhe asui vierashuoneiden alapuolella. Saimme aitoa srilankalaista aamupalaa joka aamu hieman muunneltuna. Perheen äiti oli äidinkielen (singaleesin) ja tamilin opettaja. Perheen isä pyöritti majoitustoimintaa ja ajoi myös taksia.

Kuvia Ellan alueelta

• 

• 

Udawalawen luonnonpuisto

Oli aika siirtyä seuraavaan kohteeseen eli Udawalawen luonnonpuistoon. Laitoimme Tripadvisorin keskustelupalstalle kysymyksen, haluaako joku jakaa jeepin kanssamme. Olimme nimittäin lukeneet, että on hullua, että joskus jeepissä saattaa olla vain yksi kyydittävä. Niihin kuitenkin mahtuu 7-9 henkeä yleensä. Halusimme säästää sekä luontoa että rahaa samalla. Uusiseelantilainen Jess vastasi ja aloimme hänen kanssaan keskustella Whatsappin kautta. Jess ystävällisesti etsi meille majapaikan ja kyseli safareista. Menimme Udawaladeen edellisen majapaikan isännän kyydissä (hänellä oli siis taksi, tai siis paku:)). Julkisisilla (eli bussilla) matkanteko olisi ollut rasittavaa ja turvatonta. Majapaikkamme oli yhdellä sanalla sanoen erikoinen, ehkä vähän karmiva. Sijainti oli mukavan rauhallinen metsän keskellä ja matkaa luonnonpuistoon oli alle 10 km. Näimme muuten ensimmäiset norsut jo taksimatkalla tien varressa! Ai niin, miksi majapaikka oli karmiva? No siksi, että siellä tuntui aika pysähtyneen, vaikka siellä asuikin useampi sukupolvi ja pieni tyttökin. Vitriineissä oli esi-isien kuvia. Tässä alla kuva aulasta ja ruokasalista valokuvineen. Meidän huoneemme oli iso, mutta aika homeinen. Kylppärin katto oli myös ihan homeessa. Uni tuli onneksi äkkiä! Onneksi olimme päättäneet olla siellä vain yhden yön.

Aikanaan myös Jess saapui ja tutustuimme toisiimme ja kävimme katsomassa norsujen hoitokotia. Sinne tuodaan orvot ja vahingoittuneet norsut hoitoon. Illastimme yhdessä Jessin kanssa (olimme taas majapaikan ainoat asiakkaat). Suunnittelimme safaria ja menimme ajoissa nukkumaan. Meidät haettaisiin aikaisin aamulla.

Safarivalinta osui oikeaan, meillä oli erinomainen kuski/opas. Hän bongasi taitavasti eläimiä, jotka meiltä olisivat jääneet huomaamatta. Näimme paljon norsuja tosi läheltä, ihan auton vieressä. Lisäksi näimme lentäviä riikinkukkoja, tähtikilpikonnan, liskoja, shakaalin, jäniksen, mangustin, erilaisia lintuja ja pikkuisen vedenpinnan yläpuolella näkyvän krokotiilin kuonon. Tai ei se ole kuono – mikä se on? No, tiedätte kyllä, mitä tarkoitan 🙂 Puistossa elää myös noin 20 leopardia, mutta niitä vieraat onnistuvat näkemään vain harvoin. Yalan luonnonpuistossa leopardeja on enemmän, mutta sinne olisi ollut pidempi matka. Safarin alussa tuntui vähän hassulta, kun jeeppejä oli kasassa aika paljon. Onneksi ne hajaantuivat eri alueille. Oli hieno kokemus nähdä villieläimiä vapaana niin läheltä. Jo jeepillä ajo oli uusi kokemus sinänsä!

Taksilla kohti rannikkoa

Seuraavana oli vuorossa siis rannikko ja siellä Tangalle. Jälleen oli turvauduttava taksiin, koska kulkuyhteys olisi ollut hankala. Junareittiä ei ollut, emmekä halunneet ”tappajabussien” kyytiin. Tangalle oli ihan kiva paikka, mutta jostain syystä viihdyimme siellä vain pari päivää. Tutustuimme majapaikan rouvaan, joka oli naimisissa saksalaisen miehen kanssa. Saksassa elämistäkin hän oli kuulemma kokeillut, muttei viihtynyt. Samassa talossa asuivat ainakin kaksi äitiä (toinen biologinen ja toinen kasvattiäiti) ja välillä sisko. Sisko oli Colombossa opettajana ja kertoi meille arjen totuuksia. Kuinka opettajat saavat heti alkuvuodesta tietää, ketkä lapset ovat köyhistä kodeista, jotta heitä voidaan auttaa taloudellisesti. Jokainen lapsi saa yhden kankaan vuosittain koulupukuun, mutta sen lisäksi perheen on tietysti ompelutettava se ja ostettava itse kaikki opiskelumateriaalit. Julkiset koulut ovat ilmaisia yliopistoon saakka (=sosialistinen maa). Tämä sisko antoi palaa, kun hän kertoi arjestaan. Kuulemma palkka on huono ja luokkakoot isot. Välillä keppi viuhuu, kun hänen on saatava yli 40 teini-ikäistä poikaa tokenemaan. Perheen serkulla oli baari rannassa ja siellä omistajamies innostui selostamaan meille perinpohjaisesti politiikkaa. Satuimmehan juuri vaalipäivää edeltävänä päivänä Tangalleen. Meitä varoitettiin, että vaalipäivänä on tultava jo klo 16 kotiin. Emme ihan totelleet, vaan kävimme vielä illalla syömässä. Kaikkialla oli ihan rauhallista. Satunnaisia ilotulitusraketteja ammuttiin. Yle uutisoi vaalituloksesta näin: https://yle.fi/uutiset/3-11072993 . Näytimme edellä mainitulle miehelle tätä em. uutista. Hän ei ollut samaa mieltä, mutta emme me alkaneet asiasta kinata. Turha tulla tänne toiselle puolelle saarnaamaan, miten asiat pitää hoitaa. Tämä mies lienee ollut reilut nelikymppinen ja hän muisteli lapsuuttaa ja nuoruuttaan sisällisodan varjossa. Karmeita näkyjä tavalliset ihmiset, lapsetkin, joutuivat näkemään. Heille nyt valittu Rajapaksa näyttäytyy henkilönä, joka lopetti sisällissodan.

Ihastelimme pitkää tyhjää rantaa ja jotenkin päädyimme riksalla katsomaan taloa noin puolen tunnin ajomatkan päähän. Riksa ei oikein tiennyt, mihin me haluamme mennä. Jouduimme tarpomaan rannalla ja ihme polkuja pitkin, kunnes löysimme talon. Emme päässeet katsomaan sisältä, koska se oli tyhjänä. Mutta meistä tuntui, että viihtyisimme siellä. Talo ei ollut noin törön näköinen kuin kuvissa näyttää, vaikka korkea olikin. Palasimme Tangalleen ja varasimme Booking comin kautta kyseisen talon. Meillä oli tiedossa, että rannassa ei voinut uida vaarallisten aaltojen takia. Lisäksi talo sijaitsi kaukana palveluista. Rantabaarin omistajan kautta saimme riksakuskin, jonka kanssa sovittiin seuraavalle päivälle treffit. Hän ahtoi ensin meidän reppumme riksan takaosaan ja sitten suunnistimme yhdessä ruokaostoksille. Eihän siinä kauan nokka tuhissut, kun olimme ostaneet viikon ruuat. Alkoi vain riksassa olla aika täyttä:) Vielä pysähdyimme tien varteen ostamaan hedelmiä ja vihanneksia.

Talo oli kivempi kuin osasi odottakaan. Siinä oli kaksi kerrosta ja täydellinen rauha ja puhdas meri-ilma. Nukuimme yläkerrassa ikkunat ja joskus ovikin auki, koska ne oli varustettu itikkaverkoilla. Päivät olivat kuumia ja aurinko porotti vaarallisen kuumasti. Otimme tavaksi lähteä joka aamu jo klo 6.30 kävely- tai pyörälenkille. Olipa mukavaa ja viileää. Luontoelämyksiä oli yllin kyllin.Näimme mangustineja, hanuman-apinoita, riikinkukkoja jne.

Asunnon ainoa negatiivinen asia oli ihmeelliset ”kakat” siellä täällä. Ensin luulimme, että siivous oli tehty huonosti, mutta niitä ilmestyi etenkin yläkerran makkarin lattialle lisää, vaikka lakaisimme ne pois. Sanoimme talonmiehelle niistä ja kuulimme, että ne ovat gekon kakkaa. No, eipä niille mahtanut mitään, eikä ne suuremmin haitanneet. Gekot ovat siis pieniä sisiliskon tapaisia liskoja, jotka viilettävät seinillä ja sisäkatossa. Hyvä puoli niissä on, että ne syövät itikoita ym. Eikä yhtään niistä ole tippunut naamalle nukkuessa:) Sitä Minna aikoinaan pelkäsi. Ai joo, mukava plussa oli, että meillä oli oma kiinteistönhoitaja ja kokki. Kiinteistönhoitaja oli päiväsaikaan töissä ja kokki yöpyi piharakennuksessa, eli hän oli koko ajan saatavilla. Aamuisin hän tuli meidän keittiöömme tekemään aamiaisen, joka kuului hintaan, Oli ihan outoa, kun oli omat ”palvelijat” saatavilla. Koko viikon he kutsuivat meitä Madam ja Sir, vaikka ihan rennoissa väleissä muuten olimmekin. Koska meillä oli niin paljon omaa ruokaa, niin pääosin kokkasimme itse. Kerran pyysimme kiinteistömiestä tuomaan kalaa ja kokki valmisti sen. He olivat todella ystävällisiä ja avuliaita, vaikka englannin kielen taito oli puutteellinen.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Siirtyminen Galleen

Viikon viihdyimme tuossa Rekawan rauhan tyyssijassa. Oli aika lähteä eteenpäin ja sama riksakuski saapui noutamaan meitä. Olimme valmistautuneet 1,5 tunnin riksamatkaan Mataran kaupunkiin, jossa siirtyisimme junaan kohti Gallen kaupunkia. Riksakuski kuitenkin muutti suunnitelmaa ja sanoi, että kokeillaan toista asemaa. Sieltä voisimme ostaa lipun paikallisjunaan ja vaihtaa aikanaan pikajunaan. Olipa yllätys, että juna-asema oli uusi ja hieno. Juna ei sitten ollutkaan, mutta hyvin mahduimme kyytiin.

Matarassa löysimme Galleen vievän junan ja sillä köröttelimme neljän tunnin ajan. Onneksi saimme paikat ja II-luokan vaunu oli ihan hyvä. Matkaamme viihdyttivät erilaiset myyjät hassuine huutoineen. He hyppäsivät asemilta junaan ja möivät syömistä ja juomista. Tämä ananaksien myyjä taisi huomata, että Jaska kuvaa häntä. Ammattitaito tuokin, että pysyy keikkuvassa kyydissä ylipäätään pystyssä ilman tukea ja vielä tuollainen astia pään päällä. Ratojen huonosta kunnosta johtuen junat hytkyvät, heiluvat ja huojuvat. Ne pitävät myös junan ääntä, tuktuktuk, koska nehän ovat vanhoja diesel-junia. Katkukin on aikamoinen, kun väliovet ovat yleensä auki ja, kuten sanottua suurimman osan ajasta vauhti on hidas johtuen monista asemista ja risteyksistä sekä radan kunnosta.

Galle Fort

Galle on noin 100 000 asukkaan kaupunki reilut sata kilometriä pääkaupunki Colombosta etelään päin. Me majoituimme ja vietimme aikaa Gallen vanhassa kaupungissa (Galle Fort), joka oli kuin pieni pala Eurooppaan Aasian keskellä. Kadut olivat kapeita ja niiden varrella oli kauniisti restauroituja hollantilaisajan taloja sekä mukavia liikkeitä ja hipsteriravintoloita. Kävimme ”Aasian” puoleisessa Gallessakin ja sehän oli meluisa ja vilkas, joten nopeat vierailut siellä riittivät. Vietimme pari päivää Gallessa, mutta siellä olisi viihtynyt pidempäänkin.

• 

• 

• 

• 

Koska Galle on ollut satamakaupunki, sitä kautta kulkivat jo muinoin arabialaiset, persialaiset, kreikkalaiset, intialaiset, malaijit ja kiinalaiset. Portugalilaiset valloittivat sen 1400-luvulla. Koska aikaa on vierähtänyt, tuolta ajalta ei ollut enää merkkejä havaittavissa. Sen sijaan hollantilaisajan vaikutteita näkyi paljon. Hollantilaiset saapuivat 1640-luvulla ja pitivät valtaa englantilaisten saapumiseen saakka (v. 1796).

Nimensä mukaisesti Galle Fortia kiertää vallitus (linnoitus), jota pitkin pääsee kävelemään. Kaupungilla voi ihastella pittoreskeja katuja ja seurata monikulttuurista elämää. Erilaiset kellot kutsuvat kirkkoihin, rummutus temppeleihin ja Allah akbar -huudot moskeijoihin. Arabialainen college näytti olevan 1800-luvulta.

Colombon seikkailu ja lento kohtia Intiaa

Tämä pätkä nyt lyhennettynä, koska kaikki mitä aamulla kirjoitin on hävinnyt. Majapaikassa ei ollutkaan verkkoyhteys toiminassa ja kaikki hävisi!!!! AAArrrrggghhh.

Lyhyesti: Meidän piti mennä Gallen asemalle jo hyvissä ajoin, koska toisen ja kolmannen luokan vaunuihin lippuja myydään vain tuntia ennen junan lähtöä. Minna olikin ensimmäisenä lippujonossa ja Jaska vahti reppuja. Junalippujen hinnat eivät päätä huimaa – monen tunnin matkan saa noin eurolla. Sri Lankassa on kaksoishintajärjestelmä eli turisteille on usein moninkertaiset hinnat esim. suosittuihin nähtävyyksiin. Meitä tämä ei haitannut, sillä paikallisiin palkkoihin verrattuna meillä oli hyvin varaa maksaa vähän enemmän. Junaliput sen sijaan ovat kaikille samanhintaiset.

Juna-asemalla odottelimme iltapäivän kuumuudessa monta tuntia. Onneksi juttuseuraa löytyi mukavasti, kun useat halusivat tulla kyselemään, mistä olemme ja mitä pidämme Sri Lankasta. Olipa helppo vastata, että pidämme!

Parin tunnin matka meni hyvin ja saimme istumapaikat. Loppumatkasta alkoi jännittää, miten selviämme seuraavasta osuudesta. Kuinka mennä asemalta hotellille, joka on noin 30 km päässä lähellä lentokenttää. Kyseessä oli sama hotelli, josta aloimme Sri Lankan kiertueen. Olimme whatsappilla sopineet johtajan kanssa, että tulemme taas. Tarkoitus oli jatkaa matkaa paikallisjunalla, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Lähijunat olivat niin täynnä, ettei sinne isojen reppujen kanssa ollut mitään asiaa! Ravasimme asemalla sisälle ja ulos ja vähän alkoi hermostuttaa, miten tästä edetään. Oli jo alkuilta ja pimeää. Liikenne aseman edustalla oli ihan tukossa. Saimme kuulla, että jonkin matkan päästä menisi linja-autoja Negomboon. Ensin ajattelimme kävellä, mutta lähdepä siinä pimeässä kävelemään suuntaan X. Riksa- ja taksikuskit härkkäsivät niskassa. Lopulta otimme riksan, ja tarkoitus oli mennä linja-autolle. Mies kuitenkin heitti tarjouksen, jolla pääsisimme perille riksan kyydissä Negomboon. Lopulta se tuntui ihan hyvältä vaihtoehdolta – tai paremman puutteessa hyvältä. Mies alkoi soitella jollekin ja epäilyt heräsivät, tivasimme, miksi ja kenelle soitat. Paikalle tuli toinen mies, joka lähtisi viemään meitä. Piti varmistaa, ettei kyseessä ollut mikään ryöstö tai muu vastaava suunnitteilla. Tivasimme aika tiukkaan, mistä on kyse. Lopulta ei auttanut kuin luottaa. Paikalle saapunut mies kertoi olevansa menossa samaan suuntaan kohti kotiaan, joka on 5 tunnin ajomatkan päässä. Meidän matkamme kestäisi 1,5 tuntia.

Ensin olimme ydinkaupungin ruuhkissa rätit naamalla.

Matkalla näimme mm. painokoneen, joka kuulemma painoi seuraavan päivän valtakunnallista lehteä. Mahtaa olla maa täynnä painokoneita, että lehdet saadaan miljoonille lukijoille. Tässä video: https://youtu.be/E1eyTdshNWg.

Päästyämme keskikaupungin ruuhkista kuski sanoi, että nyt hän oikaisee, että tulee noin 8 km pommpuista tietä. No, sitä riitti kyllä pidempäänkin 🙂 Matkaa on vaikea kuvata, oli himmeitä katuvaloja siellä täällä, asuntoja, pikkuliikkeitä, kapea, mutkikas ja monttuinen tie. Välillä meinasi pokka mennä, tätä siis puolitoista tuntia edessä. Jossain vaiheessa, kun oli vähän suorempi pätkä, kuski pisteli aikamoisella vauhdilla. Tuntui ihan kuin olisi ollut jossain tietokonepelissä 🙂

Niin vain pääsimme perille hotelliin ja siellä oli jälleen ystävällinen vastaanotto. Olimme taas ainoat asiakkaat. Meille tehtiin illallinen ja saimme saman ison huoneen kuin edellisellä kerralla. Jostain syystä ensin tarjottiin pienempää huonetta ja siellä Jaska tappoi heti parit torakat ja sanoi, ettei vaimo tykkää tästä. Minna ei edes ehtinyt katsastamaan tätä huonetta.

Aamulla lähdimme lentokentälle. Mieli oli hyvä ja olimme tyytyväisiä, että olimme tulleet Sri Lankaan, vaikkei se ollut alkuperäisissä suunnitelmissamme.

Sri Lanka on erittäin suositeltava kohde. Miksi? Historiaa, luontoa, kulttuuria, buddhalaisuutta, ystävällisiä ihmisiä ja maantieteellisesti vaihteleva maisema. Koska maa ei ole kooltaan suurensuuri, voi samaan matkaan yhdistää tropiikkia ja vuoriston havumetsäisiä maisemia. Aasialaisittain Sri Lanka on meistä puhdas. Erityisesti pikkukaupungeissa ja kylissä on roskatonta. Eikä siellä Intian tapaan polteta roskia, joten jollakin tavalla jätteenkeräys on hoidettu.

Majapaikat olivat siistejä (hintaluokassa 15-20 euroa yö) sisältäen hyvän sängyn, puhtaat lakanat ja pyyhkeet sekä tuulettimen (ja ilmastoinnin). Suomalaiselle e-viisumi on ilmainen ja helppo hakea netistä.

Miltä Intia tuntuisi tämän kaiken jälkeen? Tarkoitus on vähäksi aikaa pysähtyä paikoilleen. Paitsi että Minna lennähtää Suomeen joulun ajaksi. Onhan tässä ollut jo yli kolme kuukautta repun purkamista ja pakkaamista, majapaikkojen arviointia, kulkuneuvojen etsimistä, rahan vaihtoa ja kaikenlaista säätämistä.

Seuraavassa jutussa olemme siis Intian Goalla ja luvassa on vähän tilinpäätöstä syys-joulukuun ajalta. Tähän mennessä olemme pakanneet repun 20 kertaa ja yöpyneet siis 20 paikassa.