Kuala Lumpur

Tässä vähän hyppäystä taaksepäin. Kirjoituksesta on nyt kulunut jo muutaman päivä ja sen jälkeen olemme jo vaihtaneet maata. Julkaisenpa sen nyt kuitenkin.

Kuala Lumpur to 5.9.2019. Olemme olleet vasta kaksi päivää perillä ja tuntuu, että olisimme olleet pidempäänkin. Maalaiset ovat olleet siis vähän ihmeissään:)

Ensimmäinen episodi oli Hki-Vantaan lentokentällä, kun selvisi, ettei Malesiaan voi mennä ilman lippua pois sieltä. Siispä teimme nopea päätöksen ja varasimme syyskuun lopulle lennot Phuketiin Thaimaahan. Tällä tavoin pääsimme etenemään. Hyvä, että jo Suomessa tiedettiin kertoa asiasta. Olisi ollut hankalampi täällä perillä alkaa lippua säätämään. Käytäntö vaihtelee kuulemma todella tiuhaan. Olimme tutkineet asiaa ja luulimme, ettei sääntö ole enää voimassa.

Ensimmäistä kertaa elämässämme matkustimme immigrationiin ja matkalaukkujen vastaanottoon junalla! Eli aika iso kenttä siis. Millään emme löytäneet oikeaa paikkaa ennen kuin asia selvisí, että junaan piti hypätä. Minnan reppu ei tullut perille eli seurasi taas pientä säätöä ja sydämen tykytystä ensimmäiselle illalle. Piti vain luottaa, että se tulee aikanaan (niinkuin tulikin). Seuraavana aamuna se odotti respassa:) 🙂 Hotelli on ihan ok, Meillä ikkunaton huone (säästösyistä), mutta kosteus aiheuttaa aikamoisen hajun, vaikka ilmastointi huoneessa onkin. Ja tietty suomalaista aina ällöttää ne ruskeat silikonisaumat vessasssa…plääh. Kosteutta, kosteutta… Anyways, sängyt hyvät, kuuma vesi, ystävällinen henkilökunta, hyvä sijainti jne. Hotellin nimi on BigM ( ei liity mäkkäriin, vaikka luulin ja pelkäsin niin). Alueella on paljon intialaisia ja heidän ruokoushuoneitaan ja ravintoloita.

Keskiviikon olimme touhukkaina. Yritän ladata kuvia ja kertoa niiden avulla, mitä touhusimme. Ettehän te ehdi lukea romaania:) Vähän mietityttää, miten päivitän blogia, facen tiliä ja instaa. Ehkä instaan on tarkoitus laittaa parhaat kuvat, vai miten tämä pitäisi käsittää? Jaskan poika toivoi hauskoja videoita, eli ne jää kai Jaskan vastuulle. Neuvokaa mua somen käytössä!

Tänään iltapäivällä tulimmekin Balille! Reittiin tuli siis aikamoinen muutos. Tiesimme, ettemme ole kaupunki-ihmisiä ja siltä se alkoi tuntua, vaikka Kuala Lumpur ei ole varmaan pahimmasta päästä. Ikävästi vain tuo savusumu blokkaa auringon. Aiomme olla Balilla reilut pari viikkoa ja sitten lentää takaisin Malesiaan.

Balilla olemme pari yötä Sanur-nimisessä kylässä ja tarkoitus on mennä enemmän pohjoiseen. Tällä hetkellä väsynyt matkasta, mutta tyytyväinen paikan vaidokseen. Tämä valuutta vain on huonolaskupäisille ihan mahdoton. 10 euroa on n. 158 000.

Tarkoitus oli liittää enemmänkin kuvia Kuala Lumpurista, mutta ei nyt onnistu. Tuo toinen alla olevista on Tekstiilimuseosta ja toinen I love Kuala Lumpur -galleriasta. Malesiassa monikulttuurisuus näkyy moninaisina juhlina, joita toisessa kuvassa on koottuna (deepavali, ramadanin loppumisjuhla, dragon ja dumpling juhla, joulu jne. Lisää kuvia näkyy Instagramissa ja FB-tilillä Jaska ja Minna matkalla.

Bali kutsuu

Täällä olemme kentällä odottelemassa Balin lentoa. Reitti siis muuttui radikaalisti. Tuli vain tunne, että pitää saada tilaa, aurinkoa ja rantaa. Kahdeksi yöksi on varattu majoitus ”nitro-rannalta”. Näin eräs nuori bloggari Sanuria kutsui. Katsotaan nyt, onko se meille tarpeeksi ”nitro”! Bali on suht iso saari ja pohjoisosat (kai) ihan erilaisia kuin esim. Kuta beach, joka on täynnä turisteja.

Kirjoitus Kuala Lumpurista odottaa vielä julkaisua, kun tuli teknisiä ongelmia. Mutta sen voi sanoa, että lepo tekee jo terää kaiken touhuamisen ja rahtautumisen jälkeen. Näihin tunnelmiin😊

Jännitystä, hermoilua ja mukavaa odotusta

Tässä vaiheessa tunteet menevät ristiin rastiin. Onko kaikki muistettu, miten ne pärjää täällä, miten me pärjätään siellä, olikohan tää ihan typerä ajatus jne. En tiedä Jaskasta, mutta itselläni ainakin näin. Onneksi näin tasapainottavaa unta maitopusseista! Muistatteko, kun 60-luvun lopussa oli hetken aikaa muoviset maitopussit, joihin oli kehitetty erityinen kannu. No, niistä kerroin jollekin unessa 🙂 Jos siis tulee maailmalla kiperä paikka niin pitää palauttaa mieleen maitopussit:)

Matkareitti

Eilen kävimme pikaisen neuvottelun matkareitistä ja sain vakuutettua, että meidän kannattaa suunnata Kuala Lumpurista Melakkaan, joka on Unescon maailmanperintökohde. Kirjoitusasuja tälle kaupungille on monia: Malacca, Melaka, Melakka jne. Alla kuva Malesian kahdesta pääjunaradasta, joita kutsutaan siis jungle railiksi. Aika pitkälti pyrimme junalla menemään, mutta toki bussillakin. Mutta ensin on siis vuorossa pääkaupunki Kuala Lumpur. Meillä on Malesiasta aiempaa kokemusta vain Penangista ja Langkawin saaresta, mutta mieliin jäi mahtava luonto, kulttuurinen monimuotoisuus (malaijit, kiinalaiset, intialaiset) sekä kohtuullisen järjestäytynyt meininki. Sadettahan tuolla ikivanhojen (yli 130 miljoonaa vuotta) sademetsien maassa riittää, joten älkää huoliko – kyllä mekin syksyn sateista saamme oman osuutemme. Kun menemme Cameron Highlandsille, eli ylängöille, niin lämpötila on suunnilleen sama kuin nyt Suomessa ja satelee siellä vuorillakin. Tästä johtuen pitää ottaa jotain pitkähihaistakin mukaan.

Matkapäiväkirjan alku

Matka lähestyy jippii!

Päätin toteuttaa blogin WordPressillä, joka on itselleni uusi tuttavuus. Sepä ei ollutkaan niin helppokäyttöinen kuin luulin, joten kiitos kaikille apulaisille!

Tänään on reilu viikko aikaa lähtöön kohti Kuala Lumpuria. Saimme edulliset liput Qatar Airwaysilta (vähän yli 200 e menolippu). KL:ssa olemme muutaman päivän ja siitä jatkamme joko Melakkaan tai Ipohiin. Tarkoitus on mennä junalla Jungle railia pitkin. Odotan hienoja viidakkonäkymiä.

Muistilista matkalle lähtijälle

Dokumentit
– passi + kopiot paperille ja puhelimeen
– viisumit + kopiot
– muutama passivalokuva, jos tarvitset ottaa rajalla viisumin
– matkaliput puhelimeen ja paperille
– tallenna puhelimeen pankkikortin sulkunumero ja vakuutusyhtiösi numero
– lataa Maps.me -karttoja kohteista (tai muita ilmaisia, ilman verkkoa toimivia karttasovelluksia)
– ota ensimmäisen majapaikan tiedot ylös

Vakuutus
– erityisesti, jos olet yli 3 kk, tarkista, mistä saat jatkoajalle halvimman vakuutuksen. Me päädyimme Fenniaan tällä kertaa.

Terveys
– rokotukset ja malarialääkitys kohteiden mukaan (ks. Matkailijan terveysopas). Pyydä terveyskeskuksesta rokotustodistus mukaan.
– apteekista saat todistuksen käyttämistäsi lääkkeistä
– mikäli tarvitset yli 3 kk:n lääkkeet mukaan, joudut maksamaan ylittävältä osalta koko hinnan (ei Kela-korvausta), ellet ole Kelaan yhteydessä. Korvauksen voi anoa myös jälkikäteen.
– kokoa matka-apteekki (laastarit, särkylääke, vatsalääkkeet, desinfiointiaine ym.)
– aloita maitohappobakteerien syönti pari viikkoa ennen matkaa
– mahdollisesti antibioottikuuri mukaan, jos olet herkkä saamaan vatsataudin.

Hoidettavat asiat kotona
– osoitteenmuutos
– katkaise lehdet
– katkaise netti
– maksu- ja pankkikorttiasiat
– matkustusilmoitukset (ulkoministeriön sivuilta)
– ota ystävien osoitteet mukaan, jos haluat lähettää perinteisiä kortteja
– auto seisontavakuutukseen
– kodin vuokraus tai hoito muulla tavoin
– suunnittele matkabudjetti
– kirjaston kirjojen palautus
– matkalukemista mukaan -> kirjoina vai e-kirjoina? Blogiin tulossa pohdintaa lukulaitteista.
– valokuvaus (oletko kännykkä- vai järkkärikuvaaja) tarvittavat laitteet mukaan ja mietintään, minne kuvat säilötään.
– perehdy kohteisiin ja mieti, tarvitseeko tilata esim. Lonely Planet -oppaita (edullisempia verkossa kuin kirjakaupassa ja saa myös pdf-muodossa joko koko kirjan tai pelkästään osia siitä).

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus