Katsausta kahden viimeisen viikon ajalta

Langkawilla 29.9.2019.

Koska meillä on ollut ajanpuutetta, teknisiä ongelmia (=lue: osaamisen puutetta) ja nettiyhteyksien häiriöitä, päivitykset ovat olleet pääasiassa Facebookissa ja Instassa. Nyt alla jonkin verran myös sanallista tarinaa kahden viikon ajalta.

Gili Meno 6.9.-20.9.2019

Muutama sananen vielä Gili Menosta. Se oli pieni ja aika alkeellinen saari. Toki ravintoloita ja palveluita löytyy. Yllätys oli, että sekin oli niin täynnä turisteja. Sehän on kolmesta saaresta hiljaisin. Muut saaret ovat nimeltään Gili Air ja Gili Tarawangan. Nautimme eniten puhtaasta turkoosista merestä, snorklaamisesta ja valkoisesta puuterimaisesta hiekasta. Alkupäivinä näkyi aina aamupalan aikaan kilpikonnia lähellä rantaa. Kun vuorovesi vaihtui, myös kilpikonnat muuttivat eri paikkaan. Alla oleva kuva otettu klo 8 aamupalalla ja aurinko porottaa jo!

Gili Menolla kannattaa varautua aika autenttiseen menoon. Paikalliset elävät suhteellisen vaatimattomasti. Autoja ja mopoja ei ole, sillä ne on kielletty 🙂 Niinpä kulkupelinä on joko omat jalat, pyörä tai pienen hevosen vetämät pienet kärrit. Puhtaustaso saattaa yllättää ja ainakin meitä häiritsi pienet nuotiot aamuisin ja iltaisin, kun ihmiset polttivat jätteitä. Eräänä yönä tuli enemmän käryä ja isompi kaatopaikka oli laitettu tuleen. Saari ja saaren ongelmat, ei ole paikkaa, mihin jäte kuljetetaan. Onneksi on alettu ymmärtää, ettei mereen voi dumpata kaikkea. Positiivista oli, että tarjolla oli vesipullojen täyttöä ja saattoi ostaa bambupillin omaksi ja käyttää sitä. Näin me teimmekin, kun muutaman kerran sattui aika rähmänen käytetty huonosti pesty bambupilli tarjolle. Eräänä aamuna iso torakka tepasteli mökkimme keskilattialla. Jonkinlainen taistelu siinä käytiin Jaskan ja torakan välillä. Ketteryydessä voitti Jaska ja hän sai torakan hengiltä! Pesin ilolla myös hänen pikkupyykkinsä. Välillä naisten ja miesten työt on ihan kiva juttu!!! Pari päivää meni vähän säikkyessä, jos torakoita tulee lisää tai tippuu katosta naaman päälle. Ei tullut huoneeseen, mutta yksi pääsi hengestään kylppärissä.

Vaikkei hygienia ollut yhtä hyvä kuin Balilla, mahavaivoilta vältyttiin. Ällötti joka kerta, kun näin likavedet, jossa meidän ravintolamme astiat pestiin takapihalla. Tytöt kyykkivät vatiensa kanssa ja pesivät astioita – vettä ei turhaan vaihdettu vaan likavaahto kellui pinnalla. Ihmiset Balilla ja saarilla ovat mukavia, eikä ainakaan kovin paljon näy kyllästymistä turisteihin. Indonesiahan on australialaisten suosima kohde ja heitä onkin paljon. Saarilla ihmetytti valtava eurooppalaisten nuorten määrä, oli etenkin espanjalaisia, italialaisia, ranskalaisia ja jonkun verran saksalaisia nuoria. Miksi ne ei oo opiskelemassa ja töissä!!

Vaikka tämä saari oli kaikista rauhallisin, meitä vanhuksia häiritsi yöaikaan naapurisaaresta kuuluva helvetillinen trance musiikki.  Vai mitä lieneekään, acid housea tms. Tu, tum, tum…tu, tum tum, vähemmästäkin alkaa oma sydän läpättämään. Korvatulppia ja tyynyjä korville siis. Huume- ja bilesaarena tunnetussa Gili Tarawanganissa poliisit on lahjottu kunnolla, sillä he eivät puutu menoon. Herkkäunisten kannattaa huomioida, että pian trancen jälkeen alkaakin sitten muslimien aamurukoukset. Ne eivät ole lyhyitä, vaan tuntui, että niissä laulettiin välillä pidempiäkin pätkiä koraania. 

Alla olevista kuvista näkyy, kuinka kuivaa oli. Se oli yllätys meille, hehkeää vihreyttä oli turha odottaa.  (alla yksi kuva myös L&J Bungalowista, ei ehkä voi suositella…)

Bali, Ubud 20.9.-23.9.2019

Ubud oli loistava valinta yksinkertaisen saarielämän jälkeen. Yövyimme mukavassa, kivan perheen pitämässä homstay-paikassa (Pancer house, voi suositella!). Deluxe huone oli siisti ja meillä oli oma iso parveke ja hanasta tuli kuumaa vettä! Sisäpihan puutarhaan avautuva huone tarjosi mukavan keitaan meluisan kaupungin keskellä. Suomalaisia olemme tavanneet koko matkan aikana vain vähän. Gili Airin satamassa juttelimme neljän lahtelaistytön kanssa ja Ubudissa tapasimme keski-ikäisen suomalaisnaisen, lyöttäytyi juttusille ruokaravintolassa. Hän oli ollut pohjois-Balilla, jota kehui kovasti. Harmi, ettei voitu enää muuttaa suunnitelmia ja käydä siellä. Lento takaisin Kuala Lumpuriin oli varattu 23.9.

Shoppailijalle tämä alle 80 000 asukkaan kaupunki on unelma. Erityisesti torialueella on valtavasti tarjontaa. Laukkuja, vaatteita, sisustustavaraa ja koruja. Täällä on myös paljon musiikkiliikkeitä, joista voi ostaa balilaisia instrumentteja. Tämä on myös herkuttelijan paratiisi ja ennenkaikkea terveellisyyteen pyrkivän nautiskelijan. Ravintoloita on joka lähtöön ja esimerkiksi vegaaniruokaa on paljon tarjolla sekä terveysjuomia, hedelmiä jne. jne. Kaikki on puhdasta ja myös raakoja vihanneksia ja hedelmiä uskaltaa syödä. Välillä tuntuu kuin olisi ollut jossain keski-Euroopassa, mutta toki balilaisilla mausteilla. Ubudin Little Europa!

Yhtenä iltana kävimme seuraamassa balilaista tanssia Ubudin palatsin (=temppelin) sisäpihalla. Sinne oli suositeltu mentävän tuntia ennen esitystä ja esitys kesti 1,5 tuntia eli kaksi puoli tuntia jaksoimme siellä töröttää. Esitykset ja musiikki olivat vaikuttavia. Ne pohjaavat joko tarinoihin kuninkaallisista tai uskonnollisiin teemoihin. Kaikilla ilmeillä ja eleillä on merkitys. Länsimainen ei voi kuin katsella ihmetellen, ei niitä voi ymmärtää. Yksi hahmo on paholainen, Kali-jumala. Tansseja säestettiin perinnesoittimella gamelanilla. Musiikki kuulostaa maagiselta, välillä monotoniselta ja välillä voimalliselta. Isohko miesorkesteri soitti taidokkaasti.

Tanssivideo 1
Tanssivideo 2

Viimeisenä päivänä kävimme vielä apinametsässä. Se on pyhä metsä, jossa satoja apinoita elää vapaata elämäänsä. Ennen kaikkea luonnonrauha ja vanhat temppelirauniot 1200-luvulta kiinnostivat. Apinat vähän pelottivat etukäteen ja onkin ohjeena, ettei kannata olla mitään ruokaa repussa, ei aurinkolaseja tai mitään muutakaan irtotavaraa. Onneksi näillä keinoilla vältyimme liian läheiseltä kontaktilta niiden kanssa!!! Näimme useita tilanteita, kun apina oli niskassa ja avasi repun ottaen sieltä tavaraa. Itse en olisi pystynyt seisomaan tyynenä. Äkkinäisiä liikkeitä kannattaa varoa, etteivät apinat joudu hälytystilaan. Näimme suloisia apinapentuja ja niitä tarkkaan valvovia emoja. Tässä videossa apinalapset intoutuvat uimahyppyihin.

Ennen kaikkea vaikutuksen tekivät vanhat hindutemppelit (n. 1200-luvulta), hindujen pyhät kylpypaikat ja vanhat patsaat. Tänä päivänäkin temppelit ovat käytössä, samaten kylpypaikat. Niihin ei ole asiaa sisälle kuin hinduille. Apinametsä on paikallisten omistuksessa.

”The Ubud Monkey Forest Conservatory, as is its full name, follows the Hindu philosophy of Tri Hita Karana. It translates to mean three ways to obtain physical and spiritual well-being. It aims to help people live harmoniously with other people, with nature and with god.”

Ubud oli todellinen taidekaupunki

Apinametsässä ei ollut vain antiikkisia temppeleitä ja apinoita – sielläpä oli myös taidegalleria. Näimme huimia töitä Ketut Budianalta. Kuvat puhuvat puolestaan, joten alla niitä ihasteltavaksenne.

Ubudissa oli muutenkin joka nurkalla puusepän verstaita, joissa oli kaiverrettuja ja designattuja huonekaluja. Joka paikassa näkyi pihapatsaita myyviä liikkeitä…Jollakin tavalla erityinen paikka, länkkäreistä huolimatta 😉 Isäntämme kutsuikin Ubudia art cityksi. Myös hindulaisuus tuli joka nurkalla esille jotenkin eri tavalla kuin Intiassa. Patsaat ja koristelut olivat vaikuttavia.

Me otimme Amedista (rannikolta) Ubudiin oman taksin. Balilla on aika huonot julkisen liikenteen palvelut, joten päädyimme tähän. Matka kulki kauniiden maisemien läpi. Piti erikseen neuvotella kuskin kanssa, että hän ajoi tämän kauniimman reitin, eikä lyhyempää rantaa myötäilevää reittiä. Matka kesti neljä tuntia ja yksi tunti vierähti taukopaikalla. Matka on alle 80 km. Näimme riisipeltoja, maalaisia menossa peltotöihin kuumimman ajan mentyä ohi, vuoria, kauniita oransseja samettikukkapeltoja, vihreyttä ja kirkasta taivasta. Samettikukkia käytetään uskonnollisiin tarkoituksiin: niitä on seppeleissä, koristeina ja maassa olevilla pikkulautasilla, joilla on uhrilahjoja jumalille. Niitä lähinnä naiset asettelivat kotien ja kauppojen eteen useaan otteeseen päivän mittaan. Alussa sai olla tarkkana, ettei tallannut niiden päälle.

Ubud oli ylipursuava, kaikkea oli yllin kyllin….kuten sanottua taidetta, hindulaisuutta, huippuruokaa, kauniita yksityiskohtia, kummallisia taruja ja patsaita, perinnetanssia, perinneasuja… Ihmiset todellakin käyttävät perinneasuja. Miehillä ja naisilla on molemmilla sarong (naisilla siihen kuuluu vyö). Päässään miehet pitävät erikoisella tavalla solmittua huivia.

Ubudista matka jatkui Kuala Lumpuriin 23.9.

Viimeisenä päivänä käytimme vielä loput Indonesian rupiat shoppailemalla epätavallisen paljon, koska rahaa oli vähän liikaa jäljellä! Mekkoa, paitaa, hattua ja koruja (Jaskalle!) lähti mukaan. Lennon lähtöaika oli tunnin myöhässä – piti lähteä 21.20, mutta taululla oli ilmoitettu arrival 22.20. Jotenkin tulkitsimme sen väärin ja istuskelimme tyytyväisinä vailla kiireen häivää napostelemassa pähkinöitä, kun Ms M…a H….ta ja Mr J…o V—-ista kuulutettiin – last call! No, vanhuksiin tuli yllättävän paljon vauhtia:) Juoksimme portille ja siellä meille järjestettiin oma taksikyyti lennolle. Heh – eipä tarvinnut muun rahvaan kanssa odotella. Koneessa ei onnistuttu nukkumaan ja pääsimme Kuala Lumpurin hotellissa nukkumaan vasta klo 4 aamulla. Olimme seuranneet tarkasti savusumun liikkeitä ja saastetilannetta. Indonesian puolellahan on ollut viime aikoina laajoja metsäpaloja, joiden savu on levinnyt erityisesti Borneolle ja muihin Malesian osiin. Metsäpalot ovat tahallaan sytytettyjä ja isot firmat haluavat mm. palmuille lisää viljelyalaa, jotta palmuöljyä voidaan tuottaa entista enemmän. Uusi tuttavuus oli netistä löytyvä reaaliaikainen saastetilanne. Se näytti Kuala Lumpurin ja Penangin osalta huonoa. Olimme lukeneet myös, että hengityssuojaimet ovat loppuneet tai ovat kalliita Malesiassa. Varustauduimme siis suojuksilla ja ensi kertaa todellakin tajusi, kuinka tärkeää puhdas ilma on. Aiemmin on aina vähän huvittanut, kun on nähnyt aasialaisilla hengityssuojaimia. Joo, no puhtaassa ilmassa esimerkiksi meren rannalla käytettyinä ne ovat hassuja, mutta jos niitä on tottunut ikänsä käyttämään, niin se on ymmärrettävää.